Closure

Kuten varmaan suurin osa Japani-seikkailujani seuraavista tietääkin, olen ollut nyt kuukauden verran Suomessa. En ole aikaisemmin saanut aikaiseksi päivittää tätä, mikä johtuu siitä, että a) en ole kerennyt, b) en ole jaksanut tai c) ei ole huvittanut, sillä joudun nyt viimeistään tunnustamaan itselleni, että tämä on eräänlainen 'päätös' hienolle vuodelleni Japanissa. Tästä luultavasti kehkeytyy pitkähkö teksti, toivottavasti itse kunkin istumalihakset kestävät!

Selitinkin viime postauksessani meidän nikkensein ohjelman päättäjäisistä, tässä vielä lupaamani pari kuvaa siitä. Sain kuvat yliopiston 'globaalisen kasvatuksen keskukselta', joten kaikki oikeudet heille. Kuten tavallista, on vaikeaa löytää ryhmäkuvaa, jossa kaikilla olisi silmät auki tai jokseenkin järkevä ilme, joten tälläkään kertaa sellaista ei ole tarjolla :D

Allekirjoittanut saa todistuksen rehtorilta

Ryhmäpotretti senseiden ja rehtorin kanssa

Viimeiset kaksi viikkoa Japanissa menivätkin sitten vähän turhan nopeasti ja säätäessä kaikkea mahdollista.

Terveysvakuutuksen kanssa säätäminen olikin taas oma seikkailunsa. Menimme yhdessä Magdan kanssa kaupunginvirastoon, ja kaikki sujui hyvin siihen asti, että tarvittiin samaa leimasinta, jolla sopimus oli tehty (kyseessä siis 'hanko' eli nimellä varustettu leima) – ja koska en ollut tullut ajatelleeksi koko leimaa, eipä sitä ollut mukanakaan. Minulta kysyttiin pankkitilistä, mutta emme oikein tajunneet, onnistuiko se vakuutuksesta irrottautuminen vai ei. Lopulta selvisi, että saisin nelisen euron verran tililleni (olimme kaikki vaihtarit maksaneet liikaa jossain vaiheessa), ja muita toimenpiteitä ei tarvittu. Magda, jolla oli leimasin mukana, puolestaan sai oman osuutensa käteisenä. Osittain myös siksi, että ensimmäinen virkailija (joka kysyi vain minulta tilistä) selitti myöhemmin asiaamme hoitavalle virkailijalle, että minulla on vielä tili, kun Magda taas lopettaa omansa. Onnistuimme kuitenkin irtoamaan vakuutuksesta yhdellä käyntikerralla, joten eipä siinä mitään.

Pankkireissu meni kivuttomammin, meidän piti vain antaa pankkikirja virkailijalle, joka kysyi muutaman kysymyksen (miten tehdään automaattisten tililtä nostojen kanssa) ja leikkasi automaattikortin kahtia. Lopetin siis vain Mitsui Sumitomon tilini.

Mitä turisteilemiseen tulee, meillä oli kaikenlaisia kunnianhimoisia suunnitelmia Magdan kanssa, mutta loppujen lopuksi kerkesimme toteuttaa vain yhden. Olimme ostaneet ennakkoon liput Ghibli-museoon (johon siis ei pääse suoraan paikan päältä vaan ne liput pitää tosiaan hankkia ennakkoon, esim. Lawson-kaupasta). Ongelma tässä oli se, että emme voineet kaksi viikkoa etukäteen tietää, että valitsemallemme päivälle oli taifuuni tulossa Tokioon..Taifuunia oli luvattu kuitenkin vasta illaksi, joten japanilainen Airi vahvistuksenamme lähdimme päivällä 'pienessä' sateessa ja tuulessa kohti Mitakaa. Matka ei ollut pitkä asemalta, joten kävelimme museolle (ei ehkä se paras idea), ja selvisimmekin perille - kengät ja lahkeet märkinä. Onneksi oli kuitenkin lämmintä kaatosateesta huolimatta. Käväisimme lopuksi museon pihaa katsomassa tarkoituksenamme ottaa kuvia (sisältä ei saanut ottaa), mutta sillä kelillä ei hirveästi huvittanut hengata ulkona ylimääräistä, joten päätimme lähteä takaisin asuntolalle päin -tällä kertaa bussilla. Kuljettaja varoitti erikseen vielä kovasta tuulesta ja sateesta asemalle päästyämme, ja kipitimme äkkiä sisälle. Tällä välin n. euron arvoinen sateenvarjoni kääntyi ympäri (sain itse asiassa korjattua sen vielä). Kävimme syömässä sitten Ooyamassa, ja ostimme mässyä illaksi 'taifuuni-vastaiskua' varten, ja asuntolan pihalle päästessämme meidän kaikkien sateenvarjot hajosivat. Illalla istuimme telkkarin edessä katsomassa erilaisia visailuja sekä uutisia taifuunista ja ihmisistä rikkomassa sateenvarjojaan.

Magda halusi ostaa tuliaiseksi jotain perinteistä tavaraa (tai ainakin jotain sinne päin), joten lupauduin enemmän kuin mielelläni seuraksi Asakusaan. Sovin ensin pikaisen lounastapaamisen kimonontekijäni kanssa erääseen Ikebukuron tavaratalon soba-nuudeliravintolaan, ja sieltä sitten jatkoin Magdan kanssa kohti Asakusaa. Minulla oli tähtäimessä katsella sillä silmällä mielenkiintoisia kimonotarvikkeita, mutta lopulta päädyin vain ostamaan kimonokengät vanhasta tutusta liikkeestä. Omistajakin istahti siihen rupattelemaan, ja aarteeni nätisti pakattuna suunnistimme jäätelöpysähdyksen kautta Nakamisen ostoskadulle Magdan tuliaisia metsästämään, ja kyllähän jotain sieltä jotain pieniä tuliaisia tarttui minullekin – nimenomaan minulle :D

Menomatkalla meillä kaikilla nikkenseillä oli ollut lentoliput, joissa luki paljonko saisimme ottaa tavaraa mukaan. Jossain vaiheessa kävi ilmi, että säännöt olivat vaihtuneet vuoden aikana, ja vaikka lippumme oli samantyyppinen, niin tällä kertaa saisimme ottaa myös toisen laukun. Molemmat laukut max. 23kg + käsimatkatavarat. Tästäkös riemu repesi. Ainoa vain, että se tarkoitti laukkuostoksilla käyntiä vielä ennen lähtöä. Vaihtoehtojen tutkimisen jälkeen ostin uuden ison laukkuni Ikebukuron Donkista tarjouksella.

Asuntolan sisäänkäynti

Sensei oli järjestänyt meille pienen näytöksen 24.9. Sitä varten olin siis urheillut yukata-ompeluprojektin kanssa. Koska kyseessä oli varsin epävirallinen tilaisuus, meidän oli tarkoitus esiintyä vain yukatoissa ilman sen kummempia meikkejä tai peruukkeja, ja jälkeenpäin syödä yhdessä illallista ('vielä ennen kuin sinä lähdet'). Tällä kertaa saimme kuitenkin kutsua ystäviä katsomaan, joten saattoi hieman jännittää, kun enää emme olleetkaan keskenämme esiintymässä. Osallistuimme rahallisesti kukin näyttämön vuokraan, eväsboksi-illalliseen, sekä tarvitsemiimme rekvisiittoihin.

Chie-senpai oli nakitettu ostamaan pientä tarjottavaa katsojille, ja tarjouduin myös mukaan 'parempi, etten istu yksin kotona panikoimassa' -periaatteella. Tapasimme senpain kanssa siis Shinjukussa ja kiersimme mikähän-niistä-tavarataloista-se-olikaan alakerran herkkuosastolla. Löydettyämme sopivaa purtavaa, jatkoimme Yotsuyaan, jossa etsiskelimme hetken aikaa mustaa teippiä rekvisiittaa varten, ja kävimme kahvilla. Aya-senpain saavuttua suunnistimme esityspaikallemme ( http://nttbj.itp.ne.jp/0332642527/index.html eli näyttämönä oli tuo, missä on nuo punaiset matot. Mutta ilman tatami-mattoja, eli ihan lautalattialla). Hetkisen odoteltuamme hyttysten syöttinä pääsimme sisälle ja aloimme kaikki yhdessä säätää tarjottavien, istumapaikkojen ja rekvisiitan yms. kanssa. Olin kutsunut joitakin kavereita paikalle, mutta loppujen lopuksi vain kaksi aiemmin ('cosplay otsukare'-kemuissa) tapaamaani japanilaista tyttöä pääsi paikalle. Oli kivaa, kun he tulivat katsomaan :)

Meitä oli yhteensä 9 esiintymässä (alkaen uusimmista oppilaista), natori-sanit esittivät yhden yhteisen numeron sekä lisäksi sensei teki 'yllätysesiintymisenä' vielä extranumeron.
Ohjelmassa oli siis esimerkiksi
 ・ Matsu no midori (松の緑　eli mäntyjen vihreys = mänty on pitkän iän symboli, ja sopiva esim. onnitteluteemaksi） senpaiden yhteisesityksenä

・ Yashiki musume (屋敷娘, tarina perhosista ja nuoresta tytöstä jokavuotisella kotivisiitillään töistä apulaisena ylemmän luokan perheen kartanossa) tämä siis oma numeroni
 ・ Tamausagi (玉兎, tanssikertomus yhdistäen tarinat jäniksestä tekemässä mochi-riisistä makeisia kuussa, sekä jäniksen ja tanuki-pesukarhun välienselvittelystä)

・ Renjishi (連獅子, tanssi myyttisistä leijonankaltaisista eläimistä, pojan kasvattamisesta 'satavuotinen kuningas' heidän kurinalaisessa maailmassaan)

・ Musume dôjôji (娘道成寺, tarinassa tytön henki kertoo, miten tämä tyttö rakastui Dôjôji-temppelin munkkin, ja yksipuolinen rakkaus sai tytön muuttumaan käärmeeksi)

・ Ôharame (大原女, kaksoisrooli daimyon palvelijasta pukeutuneena koomiseksi naishahmoksi)

Olin kyllä nähnyt oikeastaan kaikkien harjoittelevan numeroitaan, mutta tottakai oli hienompaa nähdä kaikkien tsemppaavan ja tanssivan oikean yleisön edessä oikeiden rekvisiittojen kanssa. Se oli siis mukava päivä, jäi hyvä mieli moneksi päiväksi sen jälkeenkin.

Minulla oli vielä toisiksi viimeisenä päivänä treenit. Tarjouduin mielelläni treeniehdotukseen, koska halusin jotain muuta ajateltavaa kuin kotiinlähtö. Istuimme sitten vielä tunnin jälkeen sensein kanssa syömässä herkkuja ja juomassa teetä rupatellen mukavia, ja lähtiessäni sain vielä kyydin asemalle. Ilmeni myös, että meillä molemmilla on samanlaisia tapoja hyönteisten suhteen – mitä tehdään, jos autossa on hyönteinen - ja naureskelinkin loppumatkan sille.

Olimme sopineet lähettävämme yhden matkalaukun valmiiksi lentokentälle, ja sovimme tekevämme sen tultuani treeneistä. Tytöt olivat kuitenkin lähdettyäni vaihtaneet suunnitelmaa, lähettää ne sellaiseen aikaan, etten mitenkään kerkeäisi mukaan, vaikka olisinkin yrittänyt selvitä nopeasti Ooyamaan. Tultuani juttelin alakerran tätien kanssa asiasta, ja vaikka he soittivatkin vielä kuljetuspalveluun, oli kuulemma liian myöhäistä. No, kypsyneenä asian saamasta käänteestä, päätin kysyä, onnistuisiko taksikyyti Nipporiin, josta selviäisin ilman junanvaihtoja Naritan kentälle. Taksin hinta osoittautui samaksi kuin jos olisin lähettänyt laukun (pari kymppiä), joten varasimme tädin kanssa minulle taksin lähtöaamuksi.

Laukkuihin mahtumattomien tavaroiden postittamisen olimme suunnitelleet niin, että pyydämme alakerran tätejä soittamaan postin kuljetuspalveluun. Mutta mennessämme aulaan, eräs vaihtareista oli juuri odottamassa postin jamppaa hakemaan pakettejaan. Tarkistimme tädeiltä, tarvitsikohan meidän soittaa sinne uudestaan vai ängetäänkö samaan porukkaan, ja selvisimme ilman uutta soittoa. Postin jampan ilmestyessä paikalle, kysyimme voisimmeko samalla lähettää omat pakettimme, ja se oli ok. Olimme tapelleet muutaman päivän miettiessä, miten tarkasti lähetysselosteet piti merkitä. 'Merkitse tullia varten kaikki, mitä lähetät. Määrät ja painot kaikista, sekä hinta' ja tuskailimme miten tarkasti siihen pieneen tilaan piti eritellä jutut. Olimme molemmat luokitelleet hieman omaperäisellä systeemillä tavaramme, esimerkiksi merkitsin kimonotakit ja pari neuletakkia vain 'jackets'. Joka tapauksessa se menetelmä näytti toimivan, eikä postin tyyppikään ruvennut mussuttamaan asiasta. Meidän ei silti olisi näköjään tarvinut täyttää niitä lappuja etukäteen. Omat pakettini olivat yhteensä noin 20kg, ja lähettäminen maksoi noin satasen euroissa. Niitä tässä odotellaan vähän aikaa vielä (n. 2kk kestää Suomeen laivapostina).

Kuvien näpsiminen koululla myös ohjelmistossa

Olin ajatellut postittaa toisen pakettini 'printed matter' -lähetyksenä, josta joku vanhemmista opiskelijoista oli kertonut aikaisemmin. Eli siis painetut materiaalit menisivät halvemmalla kuin sekaposti. Olimme selvittäneet netistä, mitä siihen saisi laittaa, mutta itse päädyin lopulta käyttämään tavallista postia, että sain kaikki ylimääräiset tavarat tungettua pahvilaatikoihini mahdollisimman järkevästi. Magda siis aikoi käyttää printed matter -systeemiä omien kirjojensa ja tavaroidensa lähettämiseen, mutta kävikin ilmi, että painettuihin tavaroihin ei kuulunutkaan samaa tavaraa, mitä Magdalla oli paketissa. En kuollaksenikaan muista, mikä siinä oli väärin, mutta siinä vaiheessa suunnitelma vaihtui sitten tavalliseen pintapostiin.

Puhelimen kanssa ei oikeastaan tarvinut tehdä mitään ihmeellistä. Tällä kertaa Magdalla oli ongelmia, sillä viimeisen puhelinlaskun viime tingassa maksaminen ei näkynyt vielä AUn tilillä. Kanssamme asioinut virkailijatyttö oli mukavanoloinen, ja kysyttyään milloin lähdemme (= milloin sopimus pitää olla purettuna) ja vastattuamme 'huomenna' hän liioittelematta melkein putosi tuolilta. Magda joutui hakemaan kuitin maksusta, jolla aikaa kerkesin itse maksaa irtisanomismaksun (muut liittymäsopimukset kuin prepaidit tehdään yleensä kahdeksi vuodeksi, ja jos sitä ennen purkaa sopimuksen, joutuu maksamaan rangaistuksena maksun) ja jutustella mukavia. Pienen säätämisen jälkeen siis selvisimme takaisin toimittamaan muita asioitamme.

Kirjastokonna tuli myös sanomaan heippa <3

Siivous meni ihan hyvin, ja saimme lainata illalla roskiksen avainta (se oli siis auki normaalisti kello 6-10) päästäksemme eroon tavaroista. Huoneen lopputarkastus oli ehkä minuutin kestävä juttu. Harmittaa vain, kun jouduin heittämään hyviäkin tavaroita pois, kun en saanut diilattua niitä enää kenellekään :( Roskien lajittelupisteessämme olikin lopulta ihan järjetön määrä vielä kelvollista tavaraa, kun muitakin vaihtareita joutui luopumaan omista tavaroistaan.
Lähtöpäivän aamuna roskiksella oli jo kuudelta tavallista enemmän aktiviteettia, kun minä, Magda ja Dunja roudasimme vuorotellen viimeisiä roskiamme.

Lähdin sitten edeltä Nipporiin taksilla kahden laukkuni (jotka osoittautuivat 21kg + 22,9kg painaviksi – eli ihan hyvä idea se taksi) ja käsimatkatavaroideni kanssa. Minun piti tavata Nipporissa vielä Magda ja Dunja, ja päästyäni laiturille yleisöpuhelimen äärelle kysyin, missä he ovat. He olivat kuitenkin säätäneet laukkujensa kanssa (yksi jäi Ooyaman asemalle ja se piti hakea – onneksi laukku oli tallella, japanilaiseen tapaan), ja koska me olimme joka tapauksessa menossa eri terminaaleihin, sanoimme heipat ja lähdin junaan.

 

Jouduin odottelemaan hetken vuoroani check-iniin, ja turvatarkastuksesta selvittyäni minulla olikin juuri sopivasti aikaa ostaa viimeiset tuliaiset portin vieressä olevasta kaupasta, ja odotettuani ehkä kaksi minuuttia portit avattiin. Kone lähti hieman myöhässä, koska lähtöä odotti noin 15 konetta jonossa – kahden koneen päässä takana myös Magdan ja Dunjan kone, jonka spottasin juuri kääntyessämme kiitoradalle – eli näimme toisemme sittenkin vielä kentällä :D. En saanut nukuttua koneessa, joten katselin muutamat elokuvat ja sarjoja. Kone laskeutui kuitenkin vain kymmenisen minuuttia myöhässä Helsinki-Vantaalle, ja laukut sekä vastassa odottava isä löytyivät mainiosti. Matkalla autolle kerkesin kokemaan jo muutaman 'Hei, täällä puhuu joku suomea! - eikun niin..' -elämyksen.

Palattuani kerkesinkin vanhenemaan jopa päivän kotona, ja sitten suuntasin assaroimaan Turun kirjamessuille pariksi päivää. Kuukausi onkin sitten mennyt tässä mukavasti työnkuvanani kodinhengetär, leikkiessä kilpikonnan kanssa, kirjoitellessa kandia enemmän tai vähemmän aktiivisesti, tanssin parissa sekä järjestellessä tavaroita. Unohtamatta niiden kahden Japanista tulevan paketin odottamista.

Pitäisi varmaan taas jossain vaiheessa (tai pitäisi ja pitäisi – ei minua aseella sentään tarvitse uhata) lähteä käymään Japanissa treeneissä. Vielä toistaiseksi määrittelemättömässä tulevaisuudessa.

Kirjoittelen varmaan tänne taas, kunhan tästä kehkeytyy jotain aiheeseen liittyvää :)
Eli tässä vaiheessa kiitän kaikkia, jotka ovat jaksaneet lukea höpinöitäni.

Palataan ☆

Lomailua - osa 2

Tapahtui edellisessä jaksossa:
Lomareissulla Izussa. Tukikohtana Usami.

Maksettuamme majapaikkamme isäntämme sanoi lähtevänsä heittämään meidät asemalle. Se ei erityisemmin haitannut, sillä oli edelleen kuuma, joten kärryyn vain ja menoksi.
Olin selostamassa, että suuntaamme sitten seuraavaksi Matsumotoon, jolloin varmistui, että isäntämme ei puhunutkaan niin hyvää japania (majatalo on siis mukavan kiinalaispariskunnan pyörittämä), sillä vastauksena oli 'kiitos'. Eipä mitiä.

Olimme asemalla hyvissä ajoin, ja valmistauduimme istumaan junassa puolet päivästä. 

Usami-Atami-Fuji-Minobu-Kôfu-Kobuchizawa-Matsumoto. 8h.

Matsumotoon menevä juna

Muutamassa junanvaihdossa aikaa oli ruhtinaallisesti, mutta junat olivatkin yleensä valmiiksi asemilla odottamassa, joten sisälle pääsi istumaan. Niissä näytti myös olevan erilainen ovisysteemi Tokion juniin verrattuna: joissain junissa vain vaunun ensimmäinen ovi aukeaa tietyillä asemilla, ja joissain junissa matkustajan pitää avata ja sulkea ovet itse.

Fuji-Minobu -välillä junavaunuumme ilmestyi riemuksemme kaksi pahannäköistä ampiaista. Spottasin toisen niistä vierestäni, ja matkaseurani saattoi herätä siihen. Meillä kerkesi olemaan pieni 'nyt sinä kuolet – minä kuolenkin itse' -tilanne, sillä aseella iskemisestä huolimatta ampiainen ei kuollut (mutta jostain syystä se ei suuttunutkaan). Onneksi kuitenkin olimme jo lähellä pääteasemaa, joten ovien auettua äkkiä ulos.

Samalla Minobun asemalla istuimme penkille hetkeksi odottamaan seuraavaa junaa. Yhtäkkiä joku jamppa tuli vaunusta siivoamasta ja sanoi että Kôfun juna meneekin eri raiteelta (vaikka siinä raiteella luki että Kôfuun menevät junat lähtee siitä). Äkkiä vaihdos ja kerkesimme junaan.
Tästä yhdestä hieman epäonnisesta välistä huolimatta junanvaihdot sujuivat kaikenkaikkiaan hyvin. Viimeistä junaa odotellessa alkoi vähän jo kypsyttää junassa istuskelu, mutta tarpeeksi sinniteltyämme selviydyimme vihdoinkin Matsumotoon illalla. 

Kobuchizawasta lähdettyä maisema näytti tältä

 

Matsumoton aktiviteettipäivä alkoi vähän huonoissa merkeissä pienen terveydellisen tilanteen takia, mutta pääsimme vihdoin puolenpäivän jälkeen lähtemään matkaan. Olin etukäteen kuullut useammasta lähteestä, että 'ei siellä Matsumotossa oikein mitään ole – eikä se linnakaan niin ihmeellinen ole'. Täytyy kyllä tunnustaa, että minusta Matsumoto oli kyllä ihan mukava paikka (jos joka paikassa olleita hämähäkinseittejä ja vähän turhan isoja hämiksiä ei lasketa).

Turistikohteenamme oli siis pääasiallisesti Matsumoton linna. Saimme hotellilta sisäänpääsyliput puoleen hintaan, ja hilpaisimme naapuriin eli linnalle. Pihalla tosin oli kyltti: 'odotusaika 40min, kierroksen kanssa yhteensä 110min'. Kävimme ostamassa evästä ja menimme jonon jatkoksi. Olivat kyllä järjestäneet sinne puiden suojaan katoksen ja penkkejä, ja jono liikkui ryhmittäin jopa suht nopeasti, joten ei se niin pitkältä odotukselta tuntunut. 

 

Kuunkatselua varten tehdystä huoneesta

Olin koko ajan luullut, että linna on musta (yleensä ne ovat valkoisia), mutta se olikin osittain valkoinen. Sisältä se oli ihan hieno, porukkaa oli vain 'hieman' tungeksimassa kaikissa portaissa. Olen edelleen vaikuttunut linnan kerroksista, ulospäin se näyttää viisikerroksiselta, mutta kolmas kerros on hieman tavallista matalampi eikä siinä ole ikkunoita, joten oikeasti siinä on kuusi kerrosta. Ovelaa.
 

Spottasimme myös kilpikonnan eräästä linnan ikkunasta. Niitä ei näyttänyt kovin montaa olevan, ja yritimme jälkeenpäin bongailla niitä lähempää. Niillä parilla kaverilla taisi olla aika rauhallista menoa privaatti-altaassaan. Perinteiseen tapaan lammessa kyllä oli karppeja vähän enemmänkin. Parempi puoliskoni oli selvästi ottanut elämäntavoitteekseen silittää karppia, ja muutaman hetken vietimmekin katsomassa kaloja. Jossain vaiheessa silitys melkein onnistui, mutta kala säikähti ja molskautti itsensä piiloon. Tämän jälkeen huomasin, että lähistöllä ollut pikkuinen japanilaispoika otti mallia vaaleasta länkkäriherrasta ja kyykistyi lammen reunalle sormet pitkällä :D

Tässä vaiheessa kalat ei vielä molskinu

 

Linnan takana oli museoksi säilötty vanha koulu, joten suuntasimme sinne sitten. Siellä oli kaikenlaista infoa Japanin kouluhistoriasta sekä kyseisen Kaichi-koulun historiasta. Tuuletusta siellä puolestaan ei kummemmin ollut, mistä johtuen etenimme aika vauhdikkaasti eteenpäin. Saattoi johtua myös nälästäkin, eli seuraavana ruokapaikkaa etsimään, ja sitten ruokalevolle hotellille.

Kamerani muistikortti alkoi täyttyä uhkaavasti, joten tietokoneellesiirtämisoperaation jälkeen olikin jo taas illallisaika. Hotellille palattuamme olikin sitten taas aika valmistautua Tokioon paluuseen.

Keräsimme kimpsut ja kampsut aamulla, ja asemalla eväsostosten kautta junailemaan taas muutamaksi tunniksi. Pikkuinen maanjäristys toivotti tervetulleeksi Tokioon eräällä asemalla.

Tukikohta tällä kertaa Ikebukuroon, mutta edelleenkään 'to do'-lista ei ollut turhan kiireinen: cosplay otsukare -kemut ja Ikebukuron Sunshine City Aquarium. Viikonloppuna Aape tuli suomalaisvahvistukseksi ryokaniimme, ja kuljimmekin loppuloman vähän suuremmalla jengillä.

Kemut meni ihan mukavasti. Kävimme istumassa seuraavana iltana Eekkulla ja Yoshilla, ja lähtiessä roudasimme siellä säilytetyt poikien isot pakaasit Ikebukuroon. Jostain syystä 20-kiloiset matkalaukut alkavat ikävästi muistuttaa omasta laukustani, jonka kanssa todennäköisesti joudun tappelemaan parin viikon päästä..

Poseeraava pingviini

Akvaarioreissu alkoi hienosti: 'jonotusaika 90min'. No ei muuta kuin juomista, vessatauko ja jonottamaan. Jonon hännälle mennessä (japanilaiset osaavat onneksi laittaa jonkun tyypin seisomaan 'jonon pää'-kyltin kanssa jonon hännälle) oli pakko kyllä varmistaa, että eihän meillä vielä tarvitse olla lippuja ikävien välikohtausten välttämiseksi :D.
Akvaario oli siis juuri avattu remontin jälkeen, ihan hienoltahan tuo näytti. Ihmisiä oli vain ihan tarpeeksi asti. No, mitäs menimme loma-aikana sinne.

Terveisiä möhkökalalta

Lauma tälläisiä pikku söpöläisiä toivotti tervetulleeksi akvaarioon

Aape ja Eekku olivat suunnitelleet viimeiselle päivälle aktiviteetteja, ja mekin saimme kutsun mukaan tutustumaan ensin erääseen käsityö/kangasliikkeeseen Shinjukussa, ja sieltä Ryôgokuun. Ryôgokussa on sumo-areena, ja meidän lounaammekin taisi olla sumo-kokoa. Matka jatkui Edo-Tokyo -museoon, joka olikin astetta isompi museo. Siellä oli kaikenlaista vanhasta pääkaupunki Edosta sekä senjälkeisestä Tokiosta. Jostain syystä Edo-kauden kabukiteatteri-osasto oli oma suosikkini (yllättävää), mutta siellä oli kaikenlaisia muitakin kivoja paikkoja. Kummasti saimmekin aikaa kulutettua siellä.

Rekonstruktio Nihonbashin sillasta

Tämän päivän loput kuvat löytyvät paremman puoliskon kameralta, joten niitä odotellessa.

Päätimme vielä kokeilla pyörähtää Kudanshitassa Yasukunin pyhätöllä, vaikka olikin vähän myöhä jo. Muutama miljoona hyttystä päätti myös pyörähtää siellä, joten meidän pyörähdyksestämme tuli aika vauhdikas ja jatkoimme takaisin Shinjukuun läksiäisillalliselle Yoshin liittyessä seuraamme. Ei sitten muuta kuin aamupalaostosten kautta ryokaniin, sillä aamulla oli tiedossa 'herätys ennen ylösnousua' pakaasivuorta roudattaessa poikien mennessä kentälle.

Ei tässä sitten mitään hirveän ihmeellistä olekaan tapahtunut sen jälkeen.

Tai 27.8 oli Sumidagawan ilotulitukset, mutta se reissu vähän epäonnistui osaltani. Minulla oli treenit iltapäivällä, mutta ne siirtyivät vähän myöhemmälle edellisten oppilaiden myöhästyessä, joten olin jo hieman varautunut siihen, ettei mene ihan putkeen. 

Wikipedian kuva aiheesta

Tälläisestä jutusta on siis kyse: 

http://sumidagawa-hanabi.com/index_eg.html

Näköjään 900000 ihmistä ollut katsomassa. Maanjäristyksen takia siirtyi kuukaudella.

Tytöt olivat kyllä menneet Asakusaan istumaan hyvissä ajoin iltapäivällä, ja sinne minunkin oli tarkoitus löytää, mutta saapuessani asemalle teitä oli vähän enemmänkin suljettu ja ensimmäisiä paukkuja jo posauteltiin. Kysyin poliisilta, pääseekö kavereitteni luokse kävelemällä jostain, ja hän näytti mihin suuntaan minun pitää mennä. Minua hieman epäilytti kulkemani suunta, joten kysyin toiselta poliisilta. Tämä poliisi tosin näytti täysin vastakkaiseen suuntaan, joten tilanteen epämääräisyyden takia katsoin parhaaksi etsiä itselleni paikan, josta näen jotain sen sijaan, että menen moneksi tunniksi seikkailemaan rakennusten väliin, jolloin en näe koko tulituksia (nimim. kokemusta on). Löysinkin jossain vaiheessa hyvän paikan – tai hyvän ja hyvän, jos isoa rakennusta osittain edessä ei lasketa – ja koska tämä oli kaikista aukein paikka, joka sillä kohdin oli käytettävissä, jäin siihen katselemaan. Minulla oli pala aitaakin takanani, joten pystyin istumaan siinä. Hienoiltahan nuo tulitukset näytti rakennuksesta huolimatta. Tyytykäämme tällä kertaa netin tarjoamiin kuviin, sillä oli sen verran tuulista ja olin tosiaan sen rakennuksen takana, että päätin mieluummin katsoa sitä mitä näen kuin hermostua sille, kun kuvat ei onnistu :D

Sain silti matkamuistoksi mukavat tulipunaiset hyönteisenpistot vasempaan jalkaani. Hyvänmakuinen vasen jalkani.

Toinen 'hirveän ihmeellinen asia' oli valmistujaiset eli stipendin päättymiskemut viime viikolla.

Meille nikkenseille oli järjestetty oma todistustenjakotilaisuus – lyhyt tosin, koska meitä oli vain viisi. Menimme hieman aikaisemmin paikalle, sillä meidän piti harjoitella. Eipä siinä paljoa harjoittelemista ollut. Kävele, kumarra, kumarra, astu eteen, kumarra, astu taakse, kumarra, kumarra, kävele pois. Rehtori piti pienen puheen, ja sitten istuimme pöydän ääreen (pöytä oli erikseen nimetty istumajärjestyskarttaamme) juomaan teetä opettajien kansssa.

Kävimme ehkä-viimeisellä koululounaalla, jonka jälkeen suuntimat takaisin asuntolalle. Käyn myöhemmin hakemassa muutaman kuvan vaihtaritoimistoltamme, katsotaan sitten kehtaako niitä tänne laittaa.

Aloitin valmistujaisten jälkeen yukatanompeluprojektini. Sain itse tänä vuonna ensimmäistä kertaa Mizukin yukatan, ja koska sensei tietää masokistiuteni, sain tilaisuuden ommella sen itse (teetätys olisi ollut 8000y). Sain lainaan sensein yukatanompelukirjan, joten minulla menikin viime viikko mukavan tiiviisti nenä kirjassa ja neula sormessa (pun intended). Nyt yukata on kuitenkin valmis, joten pitäisi varmaan keksiä uusi tarkoitus elämälle :D

Elämän tarkoitusta miettiessä (pitäisi luultavasti joskus ruveta miettimään tavaroiden keräilyä suomeutumista vartenkin..)

Heips.

Lomailua

Perhetapaamisen päätyttyä sain kylään uuden vieraan ja kerkesimme käymään yhdessä pienellä lomamatkallakin.

Paremman puoliskoni selvittyä Nagoyasta Tokioon pystytimme tukikohdan Asakusaan.

Ensimmäisellä kuvausyrityksellä kamerasta loppui kätevästi akku. Toisella yrittämällä Sensôjin iltakuvaus onnistui.

Meillä oli oikeastaan suunnitelmissa Tokiossa 'vain hengailla' eli pitää lomaa eikä juoksennella pää kolmantena jalkana katsomassa nähtävyyksiä - muutamat niistä on aikaisemmin jo kierrettykin. Muutama asia to do -listalla kuitenkin oli.

Eräs kavereistani oli käynyt jossain vaiheessa 'Takao Trick Art Museum' -nimisessä paikassa, ja halusin itsekin katsastaa miltä tuo näyttää.
Nettisivut löytyvät jopa enkuksi: http://www.trickart.jp/en/
Museo sijaitsee siis Takao-vuoren lähellä Takao-sanguchin aseman vieressä. Takaolle itsessään kestää tunnin verran Shinjukusta, ja koska me junailimme Asakusasta, vietimme junassa mukavat puolisentoista tuntia yhteen suuntaan.
Itse museo oli ihan hauska kokemus, ihmisiäkään ei ollut älyttömästi. Sen verran kuitenkin, että kuvia ottaessa sai yleensä odottaa edellä olevan lopettavan oman photoshoottauksensa. Museossa on siis eräänlaisia kuvailluusiota esillä.

Pitää olla tarkkana ettei astu krokotiilin päälle

Fisuja voi myös rapsuttaa

Siellä ne kelluu

Paremman puoliskoni käydessä tutustumassa Comic markettiin eli Comiketiin, vietin itse laatuaikaa treeneissä sekä kävin kurkistamassa Magdan kanssa Asakusan kelluvien lyhtyjen festivaalia. En tiedä oliko festivaalilla vain liian tuulista vai mitä, mutta lyhtyjä ilmestyi jokeen aika harvakseltaan. Googletellessa tapahtuman mainoskuvissa ainakin oli muutaman kerran enemmän lamppuja vedessä, joten olimme odottaneet hieman näyttävämpää tapahtumaa. Meillä oli kuitenkin ihan mukava (tai sen verran mukava kuin kivisestä portaasta voi sanoa) paikka istua. Ajallisesti tapahtuma alkoi lähestyä loppuaan, vaikka lyhtynsä veteen laittavien jono näyttikin aika pitkältä. Olimme odottaneet, että lyhtyjä keräävät veneet laskisivat lopuksi vielä kaikki lyhdyt yhtäaikaa menemään, mutta jossain vaiheessa huomasimme, että veneilijät kastavat lyhdyt veteen eikä sen jälkeen niistä ollut enää uusiokäyttöön. Lähdimme paikalta siis hieman aikaisemmin kävelemään Sensôji-temppelille päin ja oikomaan puutuneita takapuoliamme. Sitten suunnistimme molemmat takaisin omiin majapaikkoihimme.

Yksinäinen lyhty

Eräänä kauniina ja kuumana maanantaina suuntasimme kohti Izun niemimaata pikku matkalle.

Junaillessa napattua

Aaltoja

Kolmisen tuntia istuimme junassa, Atamissa junanvaihto ja sieltä majapaikkaamme Usamiin. Paikka osoittautui hieman odotettua pienemmäksi. Asemalla oli tavallisen lippuportin sijaan vain pahvilaatikko, johon meidän piti laittaa matkalippumme.
Käväisimme iltakävelyllä meren rannalla. Olimme juuri sopivasti Obon-festivaalin aikaan liikenteessä, joten paikan muutenkin vähäisistä ravintoloista osa oli kiinni. Päätimme sitten palata paikallisen supermarketin kautta majapaikkaamme syömään omistajan vaimon tekemiä gyôzia.

Usamin ranta

Bongailemassa aaltoja mansikkamaidon voimalla

Minulle oli suositeltu jo tuossa aiemmin visiittiä Izussa olevaan kilpikonnataloon (vähän kuin akvaario, mutta kilpikonnaversiona), ja olin säästänyt sen tälle reissulle innolla odottaen. Säädimme ensin hieman junien kanssa, joten olimme ajateltua myöhemmin perillä Kawazussa. Kilpikonnatalo oli muutaman kilometrin päässä asemalta, mutta koska busseja näytti menevän vain kolmesti päivässä sinne, olimme päättäneet kävellä. Merenrantaisen lounastauon jälkeen jatkoimme matkaamme ja pienen 'missäköhän asti se oikein on' -hetken jälkeen löysimme vihdoin perille.

Tuijotuskisa

Kilpa-ajot menossa. Voittaja (nro 2) pötköttelee tyytyväisenä jo tallissaan nurkassa

Kiersimme ensin tunnin verran katsomassa akvaarioita ja terraarioita, jonka jälkeen pääsimme ulos. Allekirjoittaneen ennestään onnellinen ilme muuttui vielä onnellisemmaksi, kun huomasimme mitä ulkona on. タッチコーナー eli paikka, jossa saa rapsutella kilpikonnia! Kilpikonna-ajojen lisäksi (Jannen ilmainen vedonlyöntikonna voitti) siellä oli kaikenlaisia kilpikonnia lähemmin tutustuttavana: maa-, vesi- ja suokonnia. Hieman isohkojen kilpikonnien aitauksesta sai ostaa satasella pari salaatinlehteä ja porkkananpalaa syötettäväksi reippaille rapsutuskohteille. Jossain vaiheessa myös hameeni meni suuhun (olin yllättynyt lähinnä vain värivalinnasta). Pussissa oleva melonilimsapullo vaikutti yrityksistä päätellen myös maukkaalta, sekä lisäksi Jannen shortsit.

Raps raps

Älkää minua syökö

Pientä lampea katsoessamme eräs pariskunta antoi meille pussillisen kilpikonnanruokaa syötettäväksi lammen asukkaille, ja eväiden kadottua parempiin suihin palasimme sanomaan vielä muille kilpikonnille heit. Jo hieman unisia konnia rapsuteltuamme istuimme hetken aikaa syömässä automaatista löytämiämme jänniä ostoksia ja läksimme kävelemään takaisin asemalle.

Heihei <3

Meillä oli suunnitelmissa mennä katsomaan Kawazun seitsemää vesiputousta, mutta koska olimme hieman jäljessä aikataulusta palasimme käymään ryokanilla. Minulle yukata päälle ja menoksi ilotulituksia katsomaan. Naapurikaupungissa Ajirossa oli kuulemma myös ilotulitus, mutta koska olimme katsoneet toisen suunnan naapuria Itôa, päätimme pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa. Olimme tällä kertaa tosin vähän liian aikaisin - ei tosiaan ehkä ollut odotettavissa niin paljoa porukkaa kuin Tokiossa :D

Tuuli niin kovasti että pamauksen jälkeen muodostelma levisi heti.

Hyvät ilotulitukset kyllä oli tuulesta huolimatta. Takaisin Usamiin, josta kylvyn, telkkarin ja yöunien jälkeen suunta kohti Matsumotoa.
Loman loppupuoliskon säästänkin seuraavaan päivitykseen, matskua näyttää olevan sen verran runsaasti.
Heipä hei vain~

Välipalapäivitys

Loman alettua meillä kaikilla vaihtareilla on ollut vähän omia menoja kullakin, joten emme ole olleet hirveän aktiivisia yhteisissä riennoissa.

Edamameja ja itsepuristettua kiivi-namia

Kerkesimme kyllä viettämään jo yhdet läksiäiset, Rianna palasi takaisin kotiinsa. Ajattelimme ensin pientä nähtävyysristeilyä, mutta koska olimme taas sen verran viime tingassa liikkeellä, se oli jo buukattu täyteen. Turvauduimme siis B-suunnitelmaan eli illanistujaisiin eräässä Ikebukuron izakayassa ja siitä hetkeksi karaokeen. Itse juhlakalu oli kiireinen, joten ilta jäi vähän lyhyeksi, mutta hauskaa oli kyllä.

Poppoo

Sain viikko sitten serkkuyllätyksen 'kylään' muutamaksi päiväksi. Ohjelmassa oli siis yleistä hengailua, säätämistä ja turisteilua. Vietimme muutaman hetken karaokessakin.

Shibuya kesäisissä tunnelmissa

Tämä luultavasti osuu mainitsemaani kategoriaan 'säätämistä'

Tiukka matsi menossa

Yritin kuumeisesti etsiä jotain mielenkiintoisia museoita turisteilemiselle - Japanihan on tunnettu omituisista museoistaan - ja löysin jostain museolistasta esimerkiksi sellaisen kuin 'Tupakka- ja suolamuseo'. Tämä kuulosti harvinaisen mielenkiintoiselta kombolta. Ja plussana, että sisäänpääsymaksu oli vain 100y (noin euro).

Pössynvalmistusta Edo-kaudella

Tälläisiä puketteja

Suolasta tehty laiva

 Kuulin joskus talvella juttua, että Ikebukurossa on 'maanjäristysmuseo', mutta paikka osoittautuikin palokunnan ylläpitämäksi enemmänkin maanjäristysaiheiseksi tiedotuskeskukseksi. Siellä oli maanjäristyssimulaattori, ja tutoriaalin jälkeen istuimme ryhmittäin huoneessa opettelemassa, mitä tehdään maanjäristyksen sattuessa. Simulaattori oli vahvuudeltaan 6 (japanilaisella asteikolla) joten se oli hieman kovempi kuin maaliskuinen oikea tärinä. Toinen simulaattori oli savuhuone eli miten toimitaan tulipalon sattuessa - tai oikeastaan savua huomatessa. Meidän piti suoriutua siis ulos 'kahvilasta' savun keskeltä. Tuli testattua sellaistakin.

Ebisu Garden Place

 Kaikista hauskinta oli, että samana iltana vaihteeksi kylässä kävi oikea maanjäristys, en muista  enää mikä näistä kaikista tärinöistä se oli, mutta asteikolla 2 tai 3 eli 'vähän vain' heilutti.
 Kävimme myös pyörähtämässä Ebisu Garden Placessa, katettu ostoskeskussysteemi, jossa joulun aikaan on hienoja valaistuksia - tai ainakin kuvista päätellen. Kävimme myös katsomassa Ebisu-oluen historiaa esittelevää museota - sarjassamme 'seuraavaksi erikoisin museo, jossa emme ole ennen käyneet'.

Museon aulassa

Muun ajan oikeastaan olen treenien lisäksi säätänyt matkasuunnitelmien kanssa eli varaillut hotelleja ja selvitellyt kulkuvälineitä yms. pikku lomaa varten. Eiköhän tässä nyt pari viikkoa menekin mukavasti sitten.

Heippa!