Closure

Kuten varmaan suurin osa Japani-seikkailujani seuraavista tietääkin, olen ollut nyt kuukauden verran Suomessa. En ole aikaisemmin saanut aikaiseksi päivittää tätä, mikä johtuu siitä, että a) en ole kerennyt, b) en ole jaksanut tai c) ei ole huvittanut, sillä joudun nyt viimeistään tunnustamaan itselleni, että tämä on eräänlainen 'päätös' hienolle vuodelleni Japanissa. Tästä luultavasti kehkeytyy pitkähkö teksti, toivottavasti itse kunkin istumalihakset kestävät!

Selitinkin viime postauksessani meidän nikkensein ohjelman päättäjäisistä, tässä vielä lupaamani pari kuvaa siitä. Sain kuvat yliopiston 'globaalisen kasvatuksen keskukselta', joten kaikki oikeudet heille. Kuten tavallista, on vaikeaa löytää ryhmäkuvaa, jossa kaikilla olisi silmät auki tai jokseenkin järkevä ilme, joten tälläkään kertaa sellaista ei ole tarjolla :D

Allekirjoittanut saa todistuksen rehtorilta

Ryhmäpotretti senseiden ja rehtorin kanssa

Viimeiset kaksi viikkoa Japanissa menivätkin sitten vähän turhan nopeasti ja säätäessä kaikkea mahdollista.

Terveysvakuutuksen kanssa säätäminen olikin taas oma seikkailunsa. Menimme yhdessä Magdan kanssa kaupunginvirastoon, ja kaikki sujui hyvin siihen asti, että tarvittiin samaa leimasinta, jolla sopimus oli tehty (kyseessä siis 'hanko' eli nimellä varustettu leima) – ja koska en ollut tullut ajatelleeksi koko leimaa, eipä sitä ollut mukanakaan. Minulta kysyttiin pankkitilistä, mutta emme oikein tajunneet, onnistuiko se vakuutuksesta irrottautuminen vai ei. Lopulta selvisi, että saisin nelisen euron verran tililleni (olimme kaikki vaihtarit maksaneet liikaa jossain vaiheessa), ja muita toimenpiteitä ei tarvittu. Magda, jolla oli leimasin mukana, puolestaan sai oman osuutensa käteisenä. Osittain myös siksi, että ensimmäinen virkailija (joka kysyi vain minulta tilistä) selitti myöhemmin asiaamme hoitavalle virkailijalle, että minulla on vielä tili, kun Magda taas lopettaa omansa. Onnistuimme kuitenkin irtoamaan vakuutuksesta yhdellä käyntikerralla, joten eipä siinä mitään.

Pankkireissu meni kivuttomammin, meidän piti vain antaa pankkikirja virkailijalle, joka kysyi muutaman kysymyksen (miten tehdään automaattisten tililtä nostojen kanssa) ja leikkasi automaattikortin kahtia. Lopetin siis vain Mitsui Sumitomon tilini.

Mitä turisteilemiseen tulee, meillä oli kaikenlaisia kunnianhimoisia suunnitelmia Magdan kanssa, mutta loppujen lopuksi kerkesimme toteuttaa vain yhden. Olimme ostaneet ennakkoon liput Ghibli-museoon (johon siis ei pääse suoraan paikan päältä vaan ne liput pitää tosiaan hankkia ennakkoon, esim. Lawson-kaupasta). Ongelma tässä oli se, että emme voineet kaksi viikkoa etukäteen tietää, että valitsemallemme päivälle oli taifuuni tulossa Tokioon..Taifuunia oli luvattu kuitenkin vasta illaksi, joten japanilainen Airi vahvistuksenamme lähdimme päivällä 'pienessä' sateessa ja tuulessa kohti Mitakaa. Matka ei ollut pitkä asemalta, joten kävelimme museolle (ei ehkä se paras idea), ja selvisimmekin perille - kengät ja lahkeet märkinä. Onneksi oli kuitenkin lämmintä kaatosateesta huolimatta. Käväisimme lopuksi museon pihaa katsomassa tarkoituksenamme ottaa kuvia (sisältä ei saanut ottaa), mutta sillä kelillä ei hirveästi huvittanut hengata ulkona ylimääräistä, joten päätimme lähteä takaisin asuntolalle päin -tällä kertaa bussilla. Kuljettaja varoitti erikseen vielä kovasta tuulesta ja sateesta asemalle päästyämme, ja kipitimme äkkiä sisälle. Tällä välin n. euron arvoinen sateenvarjoni kääntyi ympäri (sain itse asiassa korjattua sen vielä). Kävimme syömässä sitten Ooyamassa, ja ostimme mässyä illaksi 'taifuuni-vastaiskua' varten, ja asuntolan pihalle päästessämme meidän kaikkien sateenvarjot hajosivat. Illalla istuimme telkkarin edessä katsomassa erilaisia visailuja sekä uutisia taifuunista ja ihmisistä rikkomassa sateenvarjojaan.

Magda halusi ostaa tuliaiseksi jotain perinteistä tavaraa (tai ainakin jotain sinne päin), joten lupauduin enemmän kuin mielelläni seuraksi Asakusaan. Sovin ensin pikaisen lounastapaamisen kimonontekijäni kanssa erääseen Ikebukuron tavaratalon soba-nuudeliravintolaan, ja sieltä sitten jatkoin Magdan kanssa kohti Asakusaa. Minulla oli tähtäimessä katsella sillä silmällä mielenkiintoisia kimonotarvikkeita, mutta lopulta päädyin vain ostamaan kimonokengät vanhasta tutusta liikkeestä. Omistajakin istahti siihen rupattelemaan, ja aarteeni nätisti pakattuna suunnistimme jäätelöpysähdyksen kautta Nakamisen ostoskadulle Magdan tuliaisia metsästämään, ja kyllähän jotain sieltä jotain pieniä tuliaisia tarttui minullekin – nimenomaan minulle :D

Menomatkalla meillä kaikilla nikkenseillä oli ollut lentoliput, joissa luki paljonko saisimme ottaa tavaraa mukaan. Jossain vaiheessa kävi ilmi, että säännöt olivat vaihtuneet vuoden aikana, ja vaikka lippumme oli samantyyppinen, niin tällä kertaa saisimme ottaa myös toisen laukun. Molemmat laukut max. 23kg + käsimatkatavarat. Tästäkös riemu repesi. Ainoa vain, että se tarkoitti laukkuostoksilla käyntiä vielä ennen lähtöä. Vaihtoehtojen tutkimisen jälkeen ostin uuden ison laukkuni Ikebukuron Donkista tarjouksella.

Asuntolan sisäänkäynti

Sensei oli järjestänyt meille pienen näytöksen 24.9. Sitä varten olin siis urheillut yukata-ompeluprojektin kanssa. Koska kyseessä oli varsin epävirallinen tilaisuus, meidän oli tarkoitus esiintyä vain yukatoissa ilman sen kummempia meikkejä tai peruukkeja, ja jälkeenpäin syödä yhdessä illallista ('vielä ennen kuin sinä lähdet'). Tällä kertaa saimme kuitenkin kutsua ystäviä katsomaan, joten saattoi hieman jännittää, kun enää emme olleetkaan keskenämme esiintymässä. Osallistuimme rahallisesti kukin näyttämön vuokraan, eväsboksi-illalliseen, sekä tarvitsemiimme rekvisiittoihin.

Chie-senpai oli nakitettu ostamaan pientä tarjottavaa katsojille, ja tarjouduin myös mukaan 'parempi, etten istu yksin kotona panikoimassa' -periaatteella. Tapasimme senpain kanssa siis Shinjukussa ja kiersimme mikähän-niistä-tavarataloista-se-olikaan alakerran herkkuosastolla. Löydettyämme sopivaa purtavaa, jatkoimme Yotsuyaan, jossa etsiskelimme hetken aikaa mustaa teippiä rekvisiittaa varten, ja kävimme kahvilla. Aya-senpain saavuttua suunnistimme esityspaikallemme ( http://nttbj.itp.ne.jp/0332642527/index.html eli näyttämönä oli tuo, missä on nuo punaiset matot. Mutta ilman tatami-mattoja, eli ihan lautalattialla). Hetkisen odoteltuamme hyttysten syöttinä pääsimme sisälle ja aloimme kaikki yhdessä säätää tarjottavien, istumapaikkojen ja rekvisiitan yms. kanssa. Olin kutsunut joitakin kavereita paikalle, mutta loppujen lopuksi vain kaksi aiemmin ('cosplay otsukare'-kemuissa) tapaamaani japanilaista tyttöä pääsi paikalle. Oli kivaa, kun he tulivat katsomaan :)

Meitä oli yhteensä 9 esiintymässä (alkaen uusimmista oppilaista), natori-sanit esittivät yhden yhteisen numeron sekä lisäksi sensei teki 'yllätysesiintymisenä' vielä extranumeron.
Ohjelmassa oli siis esimerkiksi
 ・ Matsu no midori (松の緑　eli mäntyjen vihreys = mänty on pitkän iän symboli, ja sopiva esim. onnitteluteemaksi） senpaiden yhteisesityksenä

・ Yashiki musume (屋敷娘, tarina perhosista ja nuoresta tytöstä jokavuotisella kotivisiitillään töistä apulaisena ylemmän luokan perheen kartanossa) tämä siis oma numeroni
 ・ Tamausagi (玉兎, tanssikertomus yhdistäen tarinat jäniksestä tekemässä mochi-riisistä makeisia kuussa, sekä jäniksen ja tanuki-pesukarhun välienselvittelystä)

・ Renjishi (連獅子, tanssi myyttisistä leijonankaltaisista eläimistä, pojan kasvattamisesta 'satavuotinen kuningas' heidän kurinalaisessa maailmassaan)

・ Musume dôjôji (娘道成寺, tarinassa tytön henki kertoo, miten tämä tyttö rakastui Dôjôji-temppelin munkkin, ja yksipuolinen rakkaus sai tytön muuttumaan käärmeeksi)

・ Ôharame (大原女, kaksoisrooli daimyon palvelijasta pukeutuneena koomiseksi naishahmoksi)

Olin kyllä nähnyt oikeastaan kaikkien harjoittelevan numeroitaan, mutta tottakai oli hienompaa nähdä kaikkien tsemppaavan ja tanssivan oikean yleisön edessä oikeiden rekvisiittojen kanssa. Se oli siis mukava päivä, jäi hyvä mieli moneksi päiväksi sen jälkeenkin.

Minulla oli vielä toisiksi viimeisenä päivänä treenit. Tarjouduin mielelläni treeniehdotukseen, koska halusin jotain muuta ajateltavaa kuin kotiinlähtö. Istuimme sitten vielä tunnin jälkeen sensein kanssa syömässä herkkuja ja juomassa teetä rupatellen mukavia, ja lähtiessäni sain vielä kyydin asemalle. Ilmeni myös, että meillä molemmilla on samanlaisia tapoja hyönteisten suhteen – mitä tehdään, jos autossa on hyönteinen - ja naureskelinkin loppumatkan sille.

Olimme sopineet lähettävämme yhden matkalaukun valmiiksi lentokentälle, ja sovimme tekevämme sen tultuani treeneistä. Tytöt olivat kuitenkin lähdettyäni vaihtaneet suunnitelmaa, lähettää ne sellaiseen aikaan, etten mitenkään kerkeäisi mukaan, vaikka olisinkin yrittänyt selvitä nopeasti Ooyamaan. Tultuani juttelin alakerran tätien kanssa asiasta, ja vaikka he soittivatkin vielä kuljetuspalveluun, oli kuulemma liian myöhäistä. No, kypsyneenä asian saamasta käänteestä, päätin kysyä, onnistuisiko taksikyyti Nipporiin, josta selviäisin ilman junanvaihtoja Naritan kentälle. Taksin hinta osoittautui samaksi kuin jos olisin lähettänyt laukun (pari kymppiä), joten varasimme tädin kanssa minulle taksin lähtöaamuksi.

Laukkuihin mahtumattomien tavaroiden postittamisen olimme suunnitelleet niin, että pyydämme alakerran tätejä soittamaan postin kuljetuspalveluun. Mutta mennessämme aulaan, eräs vaihtareista oli juuri odottamassa postin jamppaa hakemaan pakettejaan. Tarkistimme tädeiltä, tarvitsikohan meidän soittaa sinne uudestaan vai ängetäänkö samaan porukkaan, ja selvisimme ilman uutta soittoa. Postin jampan ilmestyessä paikalle, kysyimme voisimmeko samalla lähettää omat pakettimme, ja se oli ok. Olimme tapelleet muutaman päivän miettiessä, miten tarkasti lähetysselosteet piti merkitä. 'Merkitse tullia varten kaikki, mitä lähetät. Määrät ja painot kaikista, sekä hinta' ja tuskailimme miten tarkasti siihen pieneen tilaan piti eritellä jutut. Olimme molemmat luokitelleet hieman omaperäisellä systeemillä tavaramme, esimerkiksi merkitsin kimonotakit ja pari neuletakkia vain 'jackets'. Joka tapauksessa se menetelmä näytti toimivan, eikä postin tyyppikään ruvennut mussuttamaan asiasta. Meidän ei silti olisi näköjään tarvinut täyttää niitä lappuja etukäteen. Omat pakettini olivat yhteensä noin 20kg, ja lähettäminen maksoi noin satasen euroissa. Niitä tässä odotellaan vähän aikaa vielä (n. 2kk kestää Suomeen laivapostina).

Kuvien näpsiminen koululla myös ohjelmistossa

Olin ajatellut postittaa toisen pakettini 'printed matter' -lähetyksenä, josta joku vanhemmista opiskelijoista oli kertonut aikaisemmin. Eli siis painetut materiaalit menisivät halvemmalla kuin sekaposti. Olimme selvittäneet netistä, mitä siihen saisi laittaa, mutta itse päädyin lopulta käyttämään tavallista postia, että sain kaikki ylimääräiset tavarat tungettua pahvilaatikoihini mahdollisimman järkevästi. Magda siis aikoi käyttää printed matter -systeemiä omien kirjojensa ja tavaroidensa lähettämiseen, mutta kävikin ilmi, että painettuihin tavaroihin ei kuulunutkaan samaa tavaraa, mitä Magdalla oli paketissa. En kuollaksenikaan muista, mikä siinä oli väärin, mutta siinä vaiheessa suunnitelma vaihtui sitten tavalliseen pintapostiin.

Puhelimen kanssa ei oikeastaan tarvinut tehdä mitään ihmeellistä. Tällä kertaa Magdalla oli ongelmia, sillä viimeisen puhelinlaskun viime tingassa maksaminen ei näkynyt vielä AUn tilillä. Kanssamme asioinut virkailijatyttö oli mukavanoloinen, ja kysyttyään milloin lähdemme (= milloin sopimus pitää olla purettuna) ja vastattuamme 'huomenna' hän liioittelematta melkein putosi tuolilta. Magda joutui hakemaan kuitin maksusta, jolla aikaa kerkesin itse maksaa irtisanomismaksun (muut liittymäsopimukset kuin prepaidit tehdään yleensä kahdeksi vuodeksi, ja jos sitä ennen purkaa sopimuksen, joutuu maksamaan rangaistuksena maksun) ja jutustella mukavia. Pienen säätämisen jälkeen siis selvisimme takaisin toimittamaan muita asioitamme.

Kirjastokonna tuli myös sanomaan heippa <3

Siivous meni ihan hyvin, ja saimme lainata illalla roskiksen avainta (se oli siis auki normaalisti kello 6-10) päästäksemme eroon tavaroista. Huoneen lopputarkastus oli ehkä minuutin kestävä juttu. Harmittaa vain, kun jouduin heittämään hyviäkin tavaroita pois, kun en saanut diilattua niitä enää kenellekään :( Roskien lajittelupisteessämme olikin lopulta ihan järjetön määrä vielä kelvollista tavaraa, kun muitakin vaihtareita joutui luopumaan omista tavaroistaan.
Lähtöpäivän aamuna roskiksella oli jo kuudelta tavallista enemmän aktiviteettia, kun minä, Magda ja Dunja roudasimme vuorotellen viimeisiä roskiamme.

Lähdin sitten edeltä Nipporiin taksilla kahden laukkuni (jotka osoittautuivat 21kg + 22,9kg painaviksi – eli ihan hyvä idea se taksi) ja käsimatkatavaroideni kanssa. Minun piti tavata Nipporissa vielä Magda ja Dunja, ja päästyäni laiturille yleisöpuhelimen äärelle kysyin, missä he ovat. He olivat kuitenkin säätäneet laukkujensa kanssa (yksi jäi Ooyaman asemalle ja se piti hakea – onneksi laukku oli tallella, japanilaiseen tapaan), ja koska me olimme joka tapauksessa menossa eri terminaaleihin, sanoimme heipat ja lähdin junaan.

 

Jouduin odottelemaan hetken vuoroani check-iniin, ja turvatarkastuksesta selvittyäni minulla olikin juuri sopivasti aikaa ostaa viimeiset tuliaiset portin vieressä olevasta kaupasta, ja odotettuani ehkä kaksi minuuttia portit avattiin. Kone lähti hieman myöhässä, koska lähtöä odotti noin 15 konetta jonossa – kahden koneen päässä takana myös Magdan ja Dunjan kone, jonka spottasin juuri kääntyessämme kiitoradalle – eli näimme toisemme sittenkin vielä kentällä :D. En saanut nukuttua koneessa, joten katselin muutamat elokuvat ja sarjoja. Kone laskeutui kuitenkin vain kymmenisen minuuttia myöhässä Helsinki-Vantaalle, ja laukut sekä vastassa odottava isä löytyivät mainiosti. Matkalla autolle kerkesin kokemaan jo muutaman 'Hei, täällä puhuu joku suomea! - eikun niin..' -elämyksen.

Palattuani kerkesinkin vanhenemaan jopa päivän kotona, ja sitten suuntasin assaroimaan Turun kirjamessuille pariksi päivää. Kuukausi onkin sitten mennyt tässä mukavasti työnkuvanani kodinhengetär, leikkiessä kilpikonnan kanssa, kirjoitellessa kandia enemmän tai vähemmän aktiivisesti, tanssin parissa sekä järjestellessä tavaroita. Unohtamatta niiden kahden Japanista tulevan paketin odottamista.

Pitäisi varmaan taas jossain vaiheessa (tai pitäisi ja pitäisi – ei minua aseella sentään tarvitse uhata) lähteä käymään Japanissa treeneissä. Vielä toistaiseksi määrittelemättömässä tulevaisuudessa.

Kirjoittelen varmaan tänne taas, kunhan tästä kehkeytyy jotain aiheeseen liittyvää :)
Eli tässä vaiheessa kiitän kaikkia, jotka ovat jaksaneet lukea höpinöitäni.

Palataan ☆