Helou. Tällä kertaa vähän vähemmän aikaa kulunut viimeisestä postauksesta.
Alkuviikon istuin etsimässä kirjoja koneelta tutkimusta varten. Seuraavat pari päivää vietin kirjastossa näyttämötaiteen kirjojen vieressä, onnellisena. Sopivasti loman kunniaksi :D.
Seikkailuni ei alkanut kuitenkaan niin onnellisesti.
Meillä on yliopistolla pääkirjasto, jonka lisäksi vielä osakuntien omat pikkukirjastot. Kävin viikko sitten perjantaina ensimmäistä kertaa etsimässä yhden lehden yhtä numeroa tuosta japanilaisen kirjallisuuden kirjastosta. En löytänyt. Olin muutenkin vähän pihalla kirjaston järjestyslogiikasta, eikä minulla ollut mukana kirjan koodiakaan (ISBN-numero kyllä oli, ja kaikenlaisia muita koodeja varmaan viisi, mutta en ollut tullut ottaneeksi ylös netistä juuri sitä kirjaston lajittelukoodia). Tulin tulokseen, että lähden jatkamaan asioitani ja palaan toisena päivänä takaisin vähän viisaampana.
Selvitettyäni maagisen koodin, suunnistin keskiviikkona päivällä uudestaan kirjastoon. Kuulin kirjastohuoneesta epätavallisen kovaäänistä puhetta, kuulosti joltain suunnitteluhetkeltä. Ovessa oli lappu 'Kirjasto on kiinni'. Samassa lapussa luki 'Kirjaston aukioloajat 11-16'. Yritin keksiä tästä jotain logiikkaa, mutta koska en keksinyt sitä, ja mietin että siellä on joku spesiaali inventaario -tai jotain- menossa, niin suunnistin pääkirjastoon, kun sinne minun pitikin mennä joka tapauksessa myöhemmin. Kävin lukukauden viimeisellä nikkenseiden tunnilla välillä, ja palasin kirjastoon takaisin jatkamaan bisneksiäni. Oli pakko lähteä, kun tuli nälkä ja mahani rupesi pitämään vähän turhan paljon meteliä. Torstaina sama kirjastopäivä uudestaan. Löysin sen verran hyvin juttuja, että rupesin vain selailemaan lopuksi randomeita asioita kabukista. Piirsin myös päivän päätteeksi muutaman sukupuunkin.
No, torstaina illalla kaverini postasi Facebookiin jännemmän jutun. Jossain Twitterin tapaisella japanilaisella sivulla joku oli postannut tappouhkauksen. Käännän sen tähän.
(Bloggauksen päivämäärä siis helmikuun 6. Kaverini ei ollut laittanut linkkiä sivulle, vain kuvan itse viestistä. Ei mainintaa, kenen kuva kyseessä)
'11.2.2011 kello 21 Shinjukun asemalla (Uudella eteläisellä sisäänkäynnillä, portailta laskeuduttua bussien lähtöterminaalin sisäänkäynnin alueella) kolmen hengen jenginä suoritamme hyökkäyksen, jossa tapamme ohikulkijoita. Te jotka ette tahdo kuolla, älkää osallistuko tähän peliin!'
Myöhemmin lisättynä 'Varmasti toteutetaan. Uhrien määrä saattaa olla jopa suurempi kuin Akibassa' (viittaa tapaukseen Akihabarassa pari-kolme vuotta sitten. Joku oli seonnut lopullisesti ja oli ruvennut tappamaan ohikulkijoita). Toisessa kohtaa luki vielä miten se tehdään: kolme miestä (profiilien mukaan 27, 29 ja 30 -vuotiaat), yksi istuu autossa ja kaksi heiluu puukkojen kanssa.
Tässä vaiheessa ilta muuttui hyvin miellyttäväksi.. Erästä suurta filosofia lainatakseni: 'hyi sa*tana'.
Itselläni ei siis ollut pienintäkään aikomusta käydä lähelläkään Shinjukua, eikä tämä vahvistanut millään tavalla hinkua siihen. Mutta se pisti ehkä enemmän ajattelemaan sitä, että jos jollain putoaa ne intiaanit kanootista, niin se voi tapahtua missä vain. Yuh.
Etsin netistä sanomalehtien kotisivuilta jotain tietoa tästä, mutta mistään ei löytynyt mitään. En jaksanut enää siinä vaiheessa yötä ruveta kuitenkaan googlettelemaan asiaa, kun uutisissakaan kerran ei mitään mainintaa ollut. Siinä vaiheessa tutorini lähetti viestin 'älä mene huomenna Shinjukuun'. Vastasin, että lähden karkuun Saitamaan treenaamaan.
Perjantaina treenien jälkeen tulin hyvin nopeasti kotiin, varmuuden vuoksi. Joka puolella kaikki vaikuttivat kuitenkin normaaleilta. Mikäli koko päivän kestänyttä lumisadetta ei lasketa. Ja sitä, että epätavallisen monet ihmiset tuijottivat. Avoimesti. Junassakin vieruskaveri käänsi päätä suoraan sivulle katsoakseen minua.
En keksinyt muuta selitystä tuijottamiselle kuin sen, että näytin oikeasti ehkä vähän Yukionnalta liikuttuani ulkona ilman sateenvarjoa (lumen takia sateenvarjo..pöh..). Eksoottisesta rusketuksestani puhumattakaan.
Takaisin tarinaan siis. Yhdeksän jälkeen rupesin taas selaamaan uutisia, mutta koko iltana missään ei pukahdettu yhtään mitään uhkaukseen saati sen toteuttamiseen päinkään. Parempi niin.
Tänään oli ilmestynyt uutinen asiasta, ainakin esim. Yahoo Japanin uutisiin.
Kirjoittaja oli saatu kiinni. Kyseessä 15-vuotias yläastelainen poika. Oli kuulemma yksin jutun takana, ja halusi katsoa kauanko kestää, että selviää tälläinen.
Asemilla on ollut tarkennettua vartiointia, ja kuulemma 11. pvä kyseisellä Shinjukun asemalla partioi noin 80 poliisia. Varmuuden vuoksi. Ihan hyvä että ottivat kuitenkin tosissaan.
Selvästikin hyvin tervejärkinen kaveri tämä yläastelaispoika. Että mitäpä tähän nyt sitten enää sanomaan.
Vaihtaakseni aihetta iloisempaan, viikonloppu onkin muuten sitten mennyt mukavasti treeneissä. Perjantaina oli kansallinen vapaapäivä, joten en todellakaan pistänyt pahakseni yhtä ekstra-treenipäivää.
Sensei pisti minut treenaamaan perjantaista alkaen yhdeksänsenttisillä getoilla. En ole vielä ainakaan toistaiseksi telonut itseäni (tai ketään muutakaan). Se luultavasti voidaan laskea jo saavutukseksi. Enkä tällä viikolla ole onnistunut hankkimaan itselleni nestehukkaakaan.
Ensi viikonloppuna sensein näytös, ja sitten taas treenit jatkuu. Niitä odotellessa.
Ihan onnistunut viikko tästä näköjään kuitenkin tuli.
Hyviä iltoja.
