Voihan pamaus

Nyt voisin oikeastaan väittää, että koulu on loppunut. Kävin pyörähtämässä tanssikokeessa viime viikolla, ja palautin viimeisen esseen eilen. Oikeastaan minulla olisi kyllä vielä yksi pikku raportti kirjoitettavana, mutta se on enimmäkseen vain omien vaikutelmien kirjoittamista (ja mikä parasta - vaikutelmia omista vaikutelmista!).

'Lomani' treeneistä kuitenkin loppui onneksi, ja perjantaista lähtien pidin mukavan kolmipäiväisen treeniviikonlopun.

Yleensä käyn Saitaman puolella sensein kotona, mutta välillä sovimme treenit erään toisen oppilaan kotiin Akihabaran lähellä. Parilla ensimmäisellä kerralla sieltä palatessani olen joutunut etsimään asemaa, että 'missäs se nyt olikaan', mutta nyt olen alkanut jo hallita reitin (näköjään jotain tulosta kaiken Akibassa pyörimisen jälkeen). Yuu-chanin äiti yleensä tuo jotain illallista meille sinne, ja yhdet parhaista keskusteluistani sensein ja Yuu-chanin kanssa olen käynyt siellä syödessämme.

Sensein luokse kävelemiseen suhtaudun pienenä seikkailuna. Yleensä olen todella terävässä mielentilassa, joten huomaan kaikenlaisia jännittäviä asioita. Esim. syksyllä muutaman kerran tietyltä kohdalta kävellessäni olin miettinyt kuumeisesti mistä sipulinhaju oikein tulee, ja yhtenä päivänä älysin katsoa metrin verran vasemmalle - niinpä siinä pellolla sipuliakin kasvatetaan.

Matkalla kotiin

Saatan yleensä kerätä muutaman hölmistyneen katseen, sillä eipä niinkin 'maaseudulla' hirveästi länsimaalaisia näy (paitsi jostain syystä juuri lauantaina pari ulkomaalaista huuteli minulle autosta jotain).

Aamutreenit odottaa

Aluksi käytin taksia, mutta masteroituani reitin olen kävellyt 'sinne ja takaisin'. Jostain syystä taksimatkatkin ovat osoittautuneet mielenkiintoisiksi. Kuljettaja on joko jöröin japanilaissetä, jonka olen koskaan tavannut, tai sitten kuski on puhelias kaveri ja saan ennemmin tai myöhemmin jonkinlaisen randomin kommenttin, josta seuraa pieni konfuusi.
 Tässä joku aika sitten sain viestin senseiltä juuri treeneihin lähtiessäni 'täällä sataa, tule taksilla' ja viestiin liitettynä vielä sormea heristävä hymiö (sensei <3). Nousinkin sitten kiltisti taksiin, ja huomasin, että tällä kertaa kuljettaja oli puhelias kaveri. En kuullut hirveän hyvin taakse, mutta kuljettajasetä ilmeisesti tunnisti minut, kun ilmaisi asian 'kävelen yleensä'. Mainitsin jotain, etten tahtonut tulla sensein nuhtelemaksi ja sitten juttelimme mistä olen ja vaihdostani Japanissa. Jossain vaiheessa setä kysyi minulta, olenko menossa 'kristilliseen kirkkoon opettamaan'. Olin hetken aikaa hieman äimistynyt tästä, mutta muistin sitten, että sensein lähellä on jokin kristillinen seura. Kielsin asian ja sanoin meneväni tanssimaan. Juttelimme vähän aikaa vielä, miksi harrastan sitä, mutta sitten olinkin perillä. Lähtiessäni sain ystävällisen 'hei sitten' -toivotuksen.

Kesäloma

No puuh.
Minulla oli kaunis aikomus kirjoittaa päivitys tänne tuossa kesäkuun alussa, mutta en koskaan kerennyt julkaista sitä eli aikomukseksi se jäikin.
No, otetaan vahinko takaisin nyt.

Muisto voimistelutunnin kokeesta

Meillä tosiaan 'vähän' kerääntyi kouluhommat kesäkuulle, koska tänä vuonna meillä Ochadaissa koulu loppui sähkönsäästön takia jo viime viikolla.
Yksi opettajista kysyi jossain vaiheessa tunnilla mitä teemme vapaa-aikanamme, ja vastasin nasevasti tähän 'raportteja'. Sehän on normaalia, että lukukauden lopussa vähän kerääntyy kiireitä, mutta jostain syystä tällä lukukaudella kaikki senseit halusivat teetättää raportteja, niiden kaikkien oli näköjään pakko olla samaan aikaankin ja joukossa oli myös muutama sadistinen tehtävä. Olimme siis tästä käänteestä luonnollisesti erittäin ilahtuneita, varsinkin kun meillä oli myös nikkenseiden loppuraportti tehtävänä. No eipä tätä tarvi enää arpoa, loma alkoi periaatteessa jo. Keskiviikkona vielä modernin tanssin tunnille tanssikoe, ja vielä pari raporttia niin se on siinä.

Lämmintä on riittänyt.

Tee-se-itse -mehujää

Appelsiinimehujää, nams

Meillä kerkesi olemaan tässä välissä jo taas kerroksen kommuunisiivous sekä jokavuotinen paloharjoituskin. Paloharjoitus tosin loppui aika nopeasti, sillä oli hieman kuuma, ei varjoa missään eikä pilviä taivaalla, joten ei olisi ollut hirveän kehittävä idea hengata ulkona huvikseen siihen aikaan päivästä. Poistuimme vain tuosta naapuristani eli hätäovesta, kokoonnuimme pihalla ja sen jälkeen sai valita katsooko vaahtosammuttimen käyttöä vai kuunteleeko sisällä palomiesjampan selitystä jostain aiheesta (joka osoittautui 'miten soitetaan hätänumeroon'). Tämä kaikki kesti ehkä 20min yhteensä, joten palasin takaisin huoneeseeni kirjoittamaan viimeisiä raportteja tuulettimen äärelle.

Mitäköhän muuta sitä sitten on tullut puuhailtua tässä...
Kävin tuossa kaaauan sitten testaamassa japanilaista elokuvateatteria parin aseman päässä Tôbu-Nerimassa. Siellä on iso ostari johon kuuluu Warnerin leffateatteri. Olimme Magdan kanssa erittäin tyytyväisiä teatteriin, sillä se tuntui siltä että on oikeasti katsomassa leffoja leffateatterissa. Itse rainakin oli viihdyttävä, niinkin japanilainen kuin Pirates of the Caribbean (japanilaisella tekstityksellä).  3D-lasit oli huomattavasti pienemmät kuin Suomen mallissa  (mutta valuivat nekin nenällä), ja ne sai omaksi lähtiessä. Jei.

Kävimme myös testaamassa Uenon kansallismuseota. Ochadai kuuluu muutaman muun yliopiston kanssa museon diilikouluihin, joten pääsimme perusnäyttelyyn ilmaiseksi. Näyttelyssä oli paljon kivoja juttuja, mutta meitä jäi kaivelemaan, että museon puutarha on suljettu kesällä eikä teehuoneita pääse katsomaan. Kiusaavat nyt tuolla lailla.

Koulu järjesti kimononpukemisopetusta vaihtareille. Koska nyt sattuu olemaan kesä, me opettelimme pukemaan kevyempää kesäversiota, yukataa. Itsehän tosin sattuneesta syystä käytän yukataa viikoittain, ja mietin muutaman kerran osallistunko, mutta päätin mennä silti katsomaan josko oppisin jotain uutta. Kävi ilmi, että meitä oli sinä kertana vain kaksi - Magda ja minä, joten saimme aika lailla täsmäopetusta.

Yukata kyôshitsu

Pois lähtiessämme kurkistimme alakerrassa olevaa kimono-kaupan esittelyä. Olivat siellä viikon ajan myymässä valmistujaisvermeitä ja me satuimme paikalle viimeisenä päivänä. Etsimme oikeastaan yukataa Magdalle, mutta heillä ei ollut niitä myynnissä. No keskusteltuamme tädin kanssa vähän aikaa, siihen tuli muutama muukin täti lisää. Kysyivät tahdommeko kokeilla kimonoa ja hakamia (housut), ja kun jossain vaiheessa kävi ilmi ettemme ole enää syksyllä täällä, tädit innostuivat enemmän, että 'no kokeillaan teille näitä ja otetaan muistoksi kuvat vielä'. Näytti siltä, ettei siinä ollut mitään maksullista tekijää mukana, niin suostuimme. Saimme valita nätit kimonot ja tädit valitsivat hakamat, niitä ei tosin puettu ihan viimeisen päälle, kun niissä oli kaikenlaisia ovelia sovitusjippoja, mutta kyllähän ne siltä näytti kuin normaalisti puettunakin. Tädit pyysivät erästä liikkeen jamppaa ottamaan kuvat meistä kameroillamme, ja sitten lähtiäisiksi tarjosivat vielä karkkia :D. Kaiken kaikkiaan se oli siis hyvä päivä, ja olimme onnellisia, että olimme valinneet ensimmäisen päivän kimono-opetukselle :D

Kimono ja hakamat

Olen ollut treeneistä lomalla juhannuksesta lähtien sensein kiireiden takia, mutta olenkin sitten juossut muutamaan kertaan Kansallisteatterilla ja kokeillut paria muutakin teatteria.
Sensei on nyt esiintynyt ryhmänumeroissa muutaman kerran, ensin Japanilaisen tanssin liiton (= perinteinen, baletti ja moderni tanssi) 35-vuotisjuhlanäytöksessä -yllättäen- perinteisen japanilaisen tanssin numerossa 'Jitsugetsusei 日月星' (Aurinko, kuu ja tähdet), ja nyt viikonloppuna vähän nykyaikasemmassa Kaguya-aiheisessa teoksessa 'Kaguya　かぐや' (en kyllä taaskaan epäile yhtään, etteikö sensein viimevuotinen Kaguya-rooli olisi ollut parempi).

Ja pisteenä iin päälle..Vaihtareille oli järjestetty tilaisuus käydä katsomassa kabukia. Lisäksi käymältäni jatko-opiskelijoiden kurssilta oli kaksi kertaa tilaisuus käydä tutustumassa kabukiin. Sattuipa siis niin, että kävin viikon sisään kahdesti katsomassa samaa kabukinäytelmää 'Yoshitsune senbonzakura 義経千本桜'　(tai oikeastaan kohtaus siitä - 'Kawatsura Hôgen Yakata  河連法限館',　eli kuuluisa kettukohtaus). Mikä teki tästä vielä hauskempaa, olin nähnyt pari vuotta sitten saman kohtauksen käydessäni Kabuki-zassa :D En silti ollut erityisen murheellinen tästä käänteestä, joten innolla odottaen vain menoksi teatterille. Olin molemmilla kerroilla ihan yhtä viihdyttynyt, joten tavoite suoritettu. <3
Kaksi viikkoa sitten kävin viimeisen kerran jatko-opiskelijoiden kurssilta katsomassa taas Yoshitsune senbonzakuraa, mutta tällä kertaa eri kohtausta, ja jopa sellaista, jota en aiemmin ollut nähnyt ('Tokaiya & Daimotsu no ura 渡海屋・大物浦').
Kesä- ja heinäkuussa näytöksiin kuului myös puolen tunnin alustus. Kesäkuussa enemmän tai vähemmän valmiiksi kirjoitetun alustuksen piti näytelmän Shizuka Gozen -roolin Nakamura Kazutarô, ja heinäkuussa Yoshitsune-roolin Onoe Matsuya (nämä molemmat siis minua nuorempia jamppoja).

Olin juuri tullut kotiin kabukista jo ihan tarpeeksi euforisena, ja keittiöstä illallista lämmittämästä tullessani olin saanut puhelun. Kimononi oli valmis! Euforia level up.

Onnistuin vihdoin viimein kokeilemaan kimonoa päälleni pukijoiden avustuksella

Käväisin sensein kanssa katsomassa toisen meidän lesson-sanimme esitystä. Tapasin sensein asemalla, ja herätimme hieman ihmetystä ohikulkijoissa - pitkä valkoinen länkkäri vielä pitempänä koroilla kävellessä ja lyhyt kaunis nainen kimonossa. Sensei <3.
Kana-chan on siis 9-vuotias, ja esiintyi kuorotehtävissä musikaalissa 'Yasashii raion やさしいライオン' (Kiltti leijona). Se perustuu lastenkirjaan (luin jostain, että se on Anpanmanin luojan kirjoittama), joten olin siis odottanut vähän iloisempaa loppua siihen. No, aina ei voi voittaa.
Esitys oli silti ihan hauska, ja sen jälkeen oli vielä 'hyväntekeväisyyskonsertti' maanjäristyksen takia (näytöksenkin piti olla alunperin joskus maalis-huhtikuussa, mutta sattuneesta syystä se siirrettiin).

Toissapäivänä sitten oli koulun vaihtareille tarjoama nô-esitys. Eli siis japanilaista teatteria naamiolla. Suunnistimme Zuzan kanssa Kansalliselle nô-teatterille. Jouduimme jopa kysymään joltain randomilta sedältä suuntaohjeita, sillä emme olleet ihan kartalla, mutta olimme sentään oikealla suunnalla. Teatteri oli korttelin päässä. Jei.
Teatteri näytti kivalta.

Teatterin eessä pieni portti on ♪

Teatteri

Aiheena oli henget. Ohjelmassa oli ensin - vaihtariteamin mukaan ilmeisesti kuuluisankin jampan pitämä - puolen tunnin alustus, pari lyhyempää numeroa: loppupuoli tanssipätkästä 'Funabenkei 船弁慶' (kas kummaa, Yoshitsunen tarinaa täälläkin) ja kyôgen (=vähän koomisempi) 'Hagidaimyô 萩大名', sekä tauon jälkeen varsinainen nô-näytelmä 'Teika 定家' eli perinteinen munkki tapaa naisen, joka myöhemmin osoittautuu hengeksi -asetelma.
Ilmastointi oli vähän turhan tehokkaalla eli tälläisellä vilukissalla oli jo vähän turhan vilpsakka jossain vaiheessa, mutta muuten olin kyllä ihan viihdyttynyt. Meillä oli hyvät paikatkin, näki hyvin joka puolelle lavaa sekä miten lava-assarit säätivät puvunvaihdon 'haudan sisällä' kanssa. Ei yhtään hassumpi päivä sekään.

Sisäpiha

Lämpiö (tai ainakin siellä oli lämmin)

Näyttämö

Teatterillisesti siis kiitettävät pari kuukautta. <3

Magda soitti eilen, että kaverimme Hyon on Odaibassa (toisella puolella Tokiota) ja siellä on joku valaistusjuttu, jota voisimme mennä katsomaan. Päivän kysymys oli 'mikä pukukoodi', ja kun Magda oli juuri käynyt ostamassa yukatan itselleen ja minuakaan ei suoranaisesti tarvitse aseella uhata pukemaan yukataa päälleni, niin päädyimme siis vähän vähemmän länsimaiseen pukineeseen. Odottelimme Hyonia asemalla 10min ja saldona 'muutama' tuijotus, pari 'sala'kuvaa sekä kuuden intialaisen (?) miehen jengi halusi ottaa kuvan meidän kanssamme.
Pääsimme kuitenkin Odaiba kaihin kôeniin asti, ja tulimme tulokseen, että olimme suunnilleen paikan ainoat yukatalliset tytöt (spottasimme koko iltana kolme muuta, ilmeisesti kaikki muut olivat Odaiban toisella puolella olevassa tapahtumassa). Tästähän tietysti seurasi se, että kun kaikki sedät siellä olivat järjestelmäkameroineen odottamassa lyhtyjen syttymistä, sitä odotellessa oli hyvä tilaisuus kuvata länkkäreitä yukatoissa..:D Tallustelimme katselemassa paikkoja niin kävi vanhanaikaisesti - yksi setä kysyy saako ottaa kuvan, ja kahdeksan muuta ilmestyy mystisesti 20-senttisillä objektiiveilla varustettujen kameroiden kanssa räpsimään kuvia eksoottisista meistä..Tämä tapahtui vielä toisenkin kerran, kun olimme tallustelemassa lyhtyjen luona rannalla, mutta sitten tulikin jo hämärää emmekä me erottuneet niin selvästi muusta massasta (paitsi minä salamavalolla pimeässä). Että sellaista..

Odaiba kaihin kôenin lyhtykemut

Yukata-posetusta

Lyhtytyttö Hyon

Posettamassa

Hämärä laskeutui, mutta ei tosin Muumilaakson ylle

Ihan muutaman lyhdyn hankkineet

Nyt pitäisi pariksi päiväksi viiletä peräti 28 asteeseen, kun taifuuni tulee käymään kylässä, mutta sen jälkeen taas normaali meno jatkuu.