Voihan pamaus

Nyt voisin oikeastaan väittää, että koulu on loppunut. Kävin pyörähtämässä tanssikokeessa viime viikolla, ja palautin viimeisen esseen eilen. Oikeastaan minulla olisi kyllä vielä yksi pikku raportti kirjoitettavana, mutta se on enimmäkseen vain omien vaikutelmien kirjoittamista (ja mikä parasta - vaikutelmia omista vaikutelmista!).

'Lomani' treeneistä kuitenkin loppui onneksi, ja perjantaista lähtien pidin mukavan kolmipäiväisen treeniviikonlopun.

Yleensä käyn Saitaman puolella sensein kotona, mutta välillä sovimme treenit erään toisen oppilaan kotiin Akihabaran lähellä. Parilla ensimmäisellä kerralla sieltä palatessani olen joutunut etsimään asemaa, että 'missäs se nyt olikaan', mutta nyt olen alkanut jo hallita reitin (näköjään jotain tulosta kaiken Akibassa pyörimisen jälkeen). Yuu-chanin äiti yleensä tuo jotain illallista meille sinne, ja yhdet parhaista keskusteluistani sensein ja Yuu-chanin kanssa olen käynyt siellä syödessämme.

Sensein luokse kävelemiseen suhtaudun pienenä seikkailuna. Yleensä olen todella terävässä mielentilassa, joten huomaan kaikenlaisia jännittäviä asioita. Esim. syksyllä muutaman kerran tietyltä kohdalta kävellessäni olin miettinyt kuumeisesti mistä sipulinhaju oikein tulee, ja yhtenä päivänä älysin katsoa metrin verran vasemmalle - niinpä siinä pellolla sipuliakin kasvatetaan.

Matkalla kotiin

Saatan yleensä kerätä muutaman hölmistyneen katseen, sillä eipä niinkin 'maaseudulla' hirveästi länsimaalaisia näy (paitsi jostain syystä juuri lauantaina pari ulkomaalaista huuteli minulle autosta jotain).

Aamutreenit odottaa

Aluksi käytin taksia, mutta masteroituani reitin olen kävellyt 'sinne ja takaisin'. Jostain syystä taksimatkatkin ovat osoittautuneet mielenkiintoisiksi. Kuljettaja on joko jöröin japanilaissetä, jonka olen koskaan tavannut, tai sitten kuski on puhelias kaveri ja saan ennemmin tai myöhemmin jonkinlaisen randomin kommenttin, josta seuraa pieni konfuusi.
 Tässä joku aika sitten sain viestin senseiltä juuri treeneihin lähtiessäni 'täällä sataa, tule taksilla' ja viestiin liitettynä vielä sormea heristävä hymiö (sensei <3). Nousinkin sitten kiltisti taksiin, ja huomasin, että tällä kertaa kuljettaja oli puhelias kaveri. En kuullut hirveän hyvin taakse, mutta kuljettajasetä ilmeisesti tunnisti minut, kun ilmaisi asian 'kävelen yleensä'. Mainitsin jotain, etten tahtonut tulla sensein nuhtelemaksi ja sitten juttelimme mistä olen ja vaihdostani Japanissa. Jossain vaiheessa setä kysyi minulta, olenko menossa 'kristilliseen kirkkoon opettamaan'. Olin hetken aikaa hieman äimistynyt tästä, mutta muistin sitten, että sensein lähellä on jokin kristillinen seura. Kielsin asian ja sanoin meneväni tanssimaan. Juttelimme vähän aikaa vielä, miksi harrastan sitä, mutta sitten olinkin perillä. Lähtiessäni sain ystävällisen 'hei sitten' -toivotuksen.

Sensein naapurissa on mielenkiintoinen kylttikokoelma pihalla. Siinä on kaikenlaista skeittaamisesta koiriin, mutta mielenkiintoisin on ehkä 'no clothes beyond this point'. Jostain syystä tästä rupeaa aina tekemään mieli tehdä käytännön jäyniä. Luulen, että silti on parempi olla tekemättä.

En yleensä hirveästi törmää naapureihin, mitä nyt joskus ulkona puntteja nostelevaan pappaan tai koiranulkoiluttajiin. Joskus tuossa talvella kuitenkin törmäsin yhteen naapureista. Tämä oli ensimmäinen, joka uskalsi sanoa jotain minulle. Sanoin itse päivää, ja samalla setä sanoi minulle englanniksi 'good morning, madam'. Menin aika sanattomaksi tästä kohteliaisuudesta, joten sisäisesti naureskellessani tilanteelle jatkoin matkaani. Seuraavalla tanssitunnillani huomasin, että sama setä käveli ikkunan ohi. Sedällä oli vähän äimistyneen näköinen ilme - vähän ajan päästä setä käveli vastakkaiseen suuntaan ikkunan ohi, edelleen hieman tuijottaen.

Auringonlasku

Kävimme eilen Katsushika Summer Fireworksissa Magdan kanssa. Olemme meistä vaihtareista ehkä fanaattisimmat matsuri/ilotulituskävijät, joten tarkoitus oli pistää yukatat päälle. Meillä meni koululla kuitenkin hieman myöhään, kun halusivat ottaa kuvia koulun englanninkielistä pamflettia varten (kävi ilmi, että pamfletissa on myös yksityiskuva allekirjoittaneesta modernin tanssin tunnilta). Itse olin oikeastaan koululla palauttamassa raportin ja hoitamassa matkalippua varten asioita, mutta kun päättivät sitten samalla kysyä, että tulenko minäkin kuvaukseen, niin olin että mikäpä ettei. Kuvaussessio tosiaan kesti hieman suunniteltua kauemmin sillä seurauksella, että olin meistä ainoa yukatapukeinen.

Suunnistimme Kanamachiin. Viimeistä kertaa junaa vaihtaessa alkoi käydä selväksi, että paikalla tosiaan saattaa olla 350000 ihmistä. Juna oli täyteen ahdettu ja osa jäi ulkopuolelle. Sanoinkin Magdalle, että 'seison yhdellä jalalla jossain tosi kummallisessa asennossa' ja että 'ainakin se olen nyt minä joka kähmii sinua'..
Asemalta seurasimme muuta massaa, mutta päätimme käydä paikallisessa konbinissa ostamassa itsellemme mehua, joten eikun jonottamaan 10 minuutiksi. Olimme kuitenkin sen verran aikaisin liikkeellä, että saimme hyvät istumapaikatkin joentörmältä. Muutamat eri tahot olivat sponsoroineet ilotulitusta, ja välillä kuuluttivat, kenen setti seuraavana tulee. Joukossa oli esim. ainakin pari paikallista poliisilaitosta :)

Suunnitelmissa ainakin oli, että posauttaisivat 7000 rakettia. 40min siinä kestikin ilman suurempia taukoja, joten eiköhän tavoite tullut täyteen. Kukin sponsori oli valinnut oman musiikin, joukossa oli vähän kaikenlaista omasta suosikistani Ookamista Totoron kautta Star Warsiin :D

Hyviä paukkuja

Pois lähtiessä seurasimme taas muuta massaa ja aseman edessä olikin mukava jono, eivät päästäneet kaikkia kerralla laiturille. Olimme onneksi aseman sisäänkäynnillä, joten selvisimme peräti toisessa erässä junaan. Juna oli kumma kyllä suht tyhjä, pääsimme jopa istumaan. Matka meni siis mukavasti.
Tässä vielä pätkä yhdestä setistä. Taustalla Totoron tunnaria :)

Japanilaiset hallitsee ilotulituksen  <3