Joka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään

Niinkin talvinen päivitys kuin umen eli luumunkukkien bongailu sopii mainiosti näihin arktisiin *köh* olosuhteisiin, joita viime aikoina ainakin täällä lakeuksien keskellä on riittänyt omiksi ja ehkä jopa muidenkin tarpeiksi asti.

En ollut tehnyt kovin kunnianhimoisia turisteilusuunnitelmia matkani ajaksi, mutta umet olivat ehdoton - joskaan ei erityisen vastenmielinen - pakko aktiviteettilistalla.

Maaliskuun alussa umesesonki alkoi kuitenkin olla jo loppumaan päin, joten niiden ihastelemisen kanssa ei ollut hirveästi aikataulullisia vaihtoehtoja. Magda sanoi haluavansa lähteä mukaani, mutta ainoa vain, että parhaiten kummallekin sopivina päivinä satoi.. Säätiedotuksen lupaillessa kohtuullista keliä saimme lopulta sovittua puolikkaan päivän sesongin viimeiselle lauantaille ennen treenejäni ja Magdan elokuvailtaa (se ensi-iltansa saanut Hobitti, johon olin itsekin ollut valmis uhrautumaan, mutta koska olin nähnyt jo leffan ja seurueessa oli vähintäänkin Thorinin & kääpiöiden verran porukkaa, joista ainoastaan minulle päivä ei käynyt, sanoin skippaavani leffan ja meneväni treeneihin), koska ei umenmetsästyksestä muuten tulisi yhtään mitään. Olimme arponeet vähän turhankin pitkään paikan valinnan kanssa, mutta kätevähköjen kulkuyhteyksien takia valitsimme Yushima Tenjinin pyhätöllä järjestettävän umefestivaalin - saman, jossa kävimme vähän isommalla jengillä kolme vuotta sitten.

Muitakin eväidenkuvaustaustoja olisi toki voinut olla,
mutta lonkerot ja macchaherkku maistui.

Junailimme itsemme Ikebukurosta Hongô Sanchômen asemalle, ja kävellessä muistelimme urakalla menneitä 'eikös me silloinkin pysähdytty täällä vessassa' ja 'eikös tässä matkalla ollut joku hassu pieni viinakauppa' (joskin menimme toista sisäänkäyntiä kohti ja hassu pieni viinakauppa jäi näkemättä).
Löysimme Magdan puhelimen kartan avulla näppärästi perille, mutta kovin montaa askelta emme ehtineet ottaa alueella, kun Magdan kameran akku loppui. Kamerassa onneksi oli myös patterit, mutta nekin olivat feilanneet, eli puhelin uudestaan esiin ja etsimään konbinia.

Toinen yritys sujui kunniakkaammin, ja uusilla pattereilla varustettuna kamerat napsuen saimme kuin saimmekin kierrettyä alueen ja maisteltua erilaisista kojuista löytämiämme herkkuja 'eikös me joskus ostettu tuollaisesta kojusta kuivattuja hedelmiä, jotka oli tosi hyviä'.

Olimme vähän ounastelleet, että umebongailuun ei ehkä mene sitä puoltakaan päivää, ja varasuunnitelman mukaisesti päätimme käydä vielä Uenossa - varsinkin, kun sadepilvetkin päättivät pysytellä poissa. Matka oli lyhyt ja 'eikös me viimeksikin kävelty', joten tossua toisen eteen sitten. Käpöstelimme lammen ympärillä ja ihastelimme kiireisimpiä kirsikankukkia. Puiden alla oli kyllä kyltti, että kyseessä on 'talviset' kanzakura-kirsikat, mutta eräs vanhempi herra poikansa kanssa päätti tulla vielä selvittämään asian lausuen kaiken hyvin huolellisesti meidän nyökytellessämme vieressä. Tässä vaiheessa oma kamerani alkoi seota. Tunnetusti taitavana mekaanikkona onnistuin kyllä lopulta korjaamaan masiinan, mutta kaikesta tästä järkyttyneenä kameran akku oli päättänyt tyhjentyä. Onneksi kännykkäni kamera sentään toimi kivuttomasti, ja uhkaavalta katastrofilta vältyttiin kuvausvälineen vaihdolla.

Näitä sakuroita ei palellut

Vaarallisia puluja ei näkynyt,
ja kuvaaja uskalsi mennä
suoraan puun alapuolelle

Eksyimme jopa pienelle tutunnäköiselle pyhätölle 'eikös me viimeksikin käyty täällä' ja muisti alkoi taas palailla 'eikös täällä silloin ollut vaarallisen näköinen pulu'. Kumpikaan ei tälläkään kerralla kuitenkaan saanut uutta väritystä vaatetukseensa.

Vanhoja muistaessa kannattaa varoa
tällaisia tikkuja, mutta syömisaseena
ainakin se vaatii vielä hieman kehittelyä

Alkoi tulla kylmä ja nälkä, ja vaihdoimme maisemaa lämmittävällä puoliravilla johonkin Ameyokon (Uenon ostoskatu) liepeille. Yhdellä sivukujalla vastaan sattui edullisen näköinen korealainen ruokapaikka, ja 'seurueemme' Korea-intoilija raahasi minut sinne. Ihastelimme ikkunasta hieman epämääräiseltä vaikuttavaa katuvalintaamme, mutta ruoka ainakin oli hyvää ja ravintola rauhallinen. Ihastusta tarjosi myös kadulla autoaan kiillottanut setämies, joka aikansa kärryä puunattuaan ilmestyi ravintolaan näpelöimään puhelintaan henkilökunnan seuraan, ajoittain käyden pöytämme viereisessä ikkunassa katsomassa, ettei autolle ollut tapahtunut mitään. Syötyämme mainiot jälkkärit eli jätskillä täytetyt mansikat ja maccha-suklaapötköt sarjassamme 'kuin suoraan Finnairin pakastimesta' (viitaten Japanin-lennolla tarjottujen jäätelöiden lämpötilaan, jonka uhreiksi molemmat meistä olivat joutuneet) suuntasimme asemalle jatkamaan matkojamme - kuitenkaan tekemättä (epäilemättä) ratkiriemukasta käytännön pilaa setämiehen autolle.

Lopuista lauantai-illan riennoista sen verran, että siinä missä toiset käy elokuvissa tai vipattamassa bilejalkaa, no, minä ja Chie-senpai olimme kymmeneen asti treeneissä. Setagayan treenipaikalla tanssiporukkamme nuorimpien tyttöjen äiti on liian ihana ja huolehtii senseille ja välillä meillekin kahvia tai teetä tai jotain syömistä, ja niinpä treenit keskeytyivät silläkin kertaa kahvittelun ja mukavan jutustelun ajaksi. Mopattuani lattian ja tapeltuani (ja hävittyäni) sälekaihtimien kanssa pistimme putiikin kiinni, sensei heitti meidät lähimmälle asemalle, ja suunnistin siitä kotia kohti naureskellen sensein jutuille, lauantai-illan riennoille ja muutenkin kaikin puolin hauskalle päivälle.

-M