Kukkia, kipeitä reisiä, kanjeja, mustetta, odottamattomia yhteydenottoja, neuloja

Jou.

Kävin lauantaina Sôgetsun ikebana-näyttelyssä Shinbashin Takashimaya-tavaratalossa.
Erinäisten sattumien johdosta (joihin sisältyy hyvin kiinteästi Elomaa-sensei <3 ) olin saanut liput. Lauantaina oli vielä 'vapaapäivä' tanssitunnilta, joten käytin tilaisuuden hyväksi ja suunnistin metrolla Tokion asemalle, josta ihmeekseni löysin ensi yrittämällä kyseisen tavaratalon.
Ikebanastahan minulla ei oikeastaan ole minkäänlaista kokemusta kuvien ja muutaman videon lisäksi, joten en oikein tiennyt mitä odottaa, varsinkaan vähän moderneimmista teoksista (olenhan tunnettu modernieksperttiydestäni), mutta loppujen lopuksi viihdyin näyttelyssä hyvin. Huomasin paikan päällä unohtaneeni kameran onnistuneesti pöydälle, mutta sain kännykällä napsittua muutaman kuvan (taisivat olla jopa parempia kuin mitä vanhahkolla kamerallani olisi tulleet). Pitäisi vain nyt saada ne siirrettyä koneelle :D
Eli kuvia tulossa luultavasti vähän myöhemmin, jos onnistun tekniikan ihmelapsena tässä suuressa missiossani.
Istuttiin sitten illalla (ja vielä vähän myöhemmin illalla) Linin kanssa alakerrassa puhumassa älykkäitä. Jossain vaiheessa jutut rupesivat taas menemään niin kehittäviksi, että oli pakko lähteä takaisin huoneisiimme.

Sunnuntaina kävin treenaamassa vaihteeksi, ja päästiin tanssissa vähän eteenpäinkin jopa. Kana-chan oli tulossa vasta vähän myöhemmin, joten Motegi-sanin harjoituksen katsottuani sensei pyysi Motegi-sanin pudottamaan minut matkallaan asemalle. Tällä kertaa näin.
Näköjään ainakin onnistuin tekemään jotain oikein, sen verran täytyi kärvistellä portaita kulkiessa tai istuessa.

Maanantaisen kanji-tentin takia suurin osa viikonlopusta meni mailitse lähetettävien ja maanantaisten läksyjen sekä kanjien parissa (Mizukuchi-sensein takaisintulon kunniaksi). Kaikki muut läksyt kasaantuivat alkuviikolle, joten alkuviikosta kaikista jännintä oli ehkä se, että onnistuin tekemään liikaa mustetta itselleni kalligrafiatunnilla..

Paitsi että tosiaan, sain maanantaina yhtäkkiä mailia Tukholman Matsui-senseiltä, joka ehdotti tutustumista tanssiosaston Izaki-senseihin (joka pienen selvittelyn jälkeen pitää näköjän modernin tanssin tunteja yms.). Putosin taas vähän puusta. Asiaa ei auttanut, kun sensei kertoi tavanneensa meidän Sasaki-senseimme Helsingissä tässä pari viikkoa sitten. Itsellänihän ei ole edes Sasaki-sensein tunteja (paitsi että tänään selvisi, että Sasaki-sensei näköjään on mukana Kagami-sensein tunneilla :D. Havainnointikyky taas huipussaan ollut näemmä..). Minulle jäi vähän epäselväksi, miten Sasaki-sensei liittyi tähän kuvioon, mutta mailasin Mizukuchi-senseille kysyäkseni mistä ihmeestä oikein saan Izaki-sensein yhteystiedot kun yliopiston sivuilla niitä ei ole. No Mizukuchi-sensei kertoi, ettei koskaan ole tavannut tätä 'kuuluisaa senseitä', mutta hän voisi välittää Kagami-senseille pyynnön, että esittelisi meidät. Kagami-sensein vastauksen tultua meitä olikin siinä ketjussa jo minun lisäkseni Mizukuchi-sensei, Kagami-sensei ja vielä Sasaki-sensei :D ja takapiruna Matsui-sensei.
Kagami-sensei sanoi juttelevansa opettajienkokouksessa asiasta.
Puuh.

Tänään puolestaan oli erityisen jännä päivä: vaihtarien terveystarkastus. Arvoin koko aamupäivän menenkö vai enkö, koska se ei ollut lopulta edes pakollinen, mutta aikani jahkailtuani tulin tulokseen, että menen nyt sitten 'huvin vuoksi'.
Ainoat etukäteen saamamme ohjeet koskivat (keuhko)röntgeniä: keuhkoröntgenin voi tehdä vaaleassa kuvattomassa paidassa. Tämä herätti vähän hämmästystä ainakin niiden meistä keskuudessa, jotka ovat tottuneet käymään keuhkokuvissa yläosattomissa. Ihmetystä herätti myös se, ettei kukaan puhunut kuppiinpissimistestiin tai veritestiin valmistautuessa esim. syömättömyydestä, mutta eipä se hirveästi haitannut varsinkaan iltapäivän tarkastukseen menijöitä :D.
Me nikkenseithän olemme joka tapauksessa joutuneet käymään stipendiä varten lääkärintarkastuksessa, johon sisältyi keuhkokuva. Eiköhän tässä puolen vuoden aikana ole tullut käytyä sen verran, että eipähän tarvi vähään aikaan mennä kuvattavaksi enää. Toivottavasti.

Ilmottautumisen jälkeen röntgen 'röntgenautossa'. Sellaisessa asuntoauton kokoisessa autossa :D Olin etukäteen vähän miettinyt kuka siellä oikein kuvaa puolialastomia tyttöjä, meidän koululääkärimme irstahtavannäköinen (onpa hieno sana) mies-senseimmekö, mutta olin tullut tulokseen, ettei se nyt vain käy. Ja olinkin oikeassa, tällä kertaa.

Olin sen verran pitkä koroissani, joten jouduin hieman kyykistelemään kuvattaessa, mutta pääsin sieltä nopeasti jonottamaan pissikuppia. Itse odottelu ei edennyt mitenkään nopeasti, kun käytössä oli vain kaksi vessaa, joten odottelimme mukit kädessä sievässä jonossa. Selvisin kuitenkin suht nopeasti seuraavalle pisteelle.
Tutkimushuone oli täynnä naisia, ja sinne oli ilmeisesti tutkimusta varten hankittu erikseen jostain läjä senseitä. Ja juuri kun olin aamulla päässyt vitsailemasta, että meillä ei edes ole koululla komeaa senseitä vaan irstahtavannäköinen sensei-setä, jostain pölähti paikalle myös jopa vähän vähemmän irstahtavannäköinen ja vähän enemmän komeannäköinen mies-sensei!

Ennen mittausta piti täyttää kaavakkeeseen tietoja tyyliin 'onko sinulla munuaistautia/diabetestä/yms', ja meillä oli käytössä jopa englanninkielinen lunttilappu. Olin kuullut Zuzalta etukäteen, että pituuden mittaaminen tapahtuu mittauslaitteessa automaattisesti, joten (komea) sensei ei siirräkään sitä mittaa pään kohdalle, vaan se mittaosa liikkuu automaattisesti. Kuulemma siinä vaiheessa, kun mitta osuu päähän *pon* kaikki säikähtävät ja kumartuvat automaattisesti. Varmasti hyviä ja luotettavia mittaustuloksia tulee.
No, kiitos Zuzan, osasin varautua tähän. Ilmeeni tosin oli varmaan näkemisen arvoinen odottaessani päähäntaputusta.

Odotin vuoroani näkötestiin, ja yksi senseistä tuli kyselemään minulta käytänkö jotain lääkkeitä yms. Kysyi myös käytänkö piilareita tai olenko käynyt aiemmin näkötestissä, josta hämmennyin hieman (varsinkin kun meidän piti edelleen stipendiä varten tehdä kaikki samat testit puoli vuotta sitten, mutta eipä niillä lääkärintodistuksilla kai koulun kanssa enää mitään tekemistä ole).  No pääsin sitten testiä tekemään, ja sen jälkeen kun sensei oli varmistanut, ymmärränkö mitä minun pitää tehdä, jouduin katselemaan mikroskoopintapaisesta jutusta kuvioita. Meillähän Suomessa käytetään E-kuvioita, täällä pitää sanoa mihin suuntaan ympyrässä oleva kolo osoittaa. En ole ihan varma oliko ensimmäisessä setissä vasen silmä tuherrettuna (ihan hyvä mennä näkötestiin ja olla näkemättä tuhrua :DD), mutta toisella kerralla oikea silmä ainakin oli handicapped. Joka tapauksessa kaikki oli oikein, ja sensei vielä tarkisti 'eihän sinulla ole piilareita'..:D

Sitten verenpaine. Taas kysyttiin, onko minulta mitattu aiemmin verenpainetta. Olin edelleen vähän hämmentyneesti 'joo...'. En erityisemmin välitä verenpaineen mittauksesta, ahdistaa se laitteen täyttyminen. No sensei laittoi sen koneen käyntiin, ja sitten sanoi, että odota hetki, ja kävi viereisen pöydän luona. Jäin itse istumaan hieman angstikkaasti jänisilmeeseen jähmettyen siihen ja voin kuvitella miten paine nousi siinä vaiheessa kun jäin yksin siihen pumpun ollessa päällä. (Kaikesta huolimatta laite pysähtyi oikeaan kohtaan automaattisesti ja arvot olivat jopa ihan normaalit)

Sydänäänten kuuntelu seuraavaksi takahuoneessa. Tässä vaiheessa selvisi, että etunimeni on esitäytetty kaavakkeeseen väärin. En kuollaksenikaan muista mikä se oli, mutta jotain yhtä omaperäistä kuin 'Mizaji'. Sentään täyttävät ne oppilasrekisterilistasta, ja tähän mennessä ongelmia ei ole ollut..:D Mistä sen repäisivätkään. No sensei korjasi nimen paperiin ja jatkoin matkaani verinäytteeseen.

Odotin vähän aikaa siinä, ja katselin kun yhdelle tytölle oli tullut pistämisestä punainen läiskä kyynärtaipeeseensa ja miten laastari ei pysynyt siinä päällä, sekä muiden siinä skitsotessa omista laastareistaan, aloin itsekin olla 'jahas..'-mielentilassa.
Varmistettuani, että putelit ja numerotunnukseni vastaavat toisiaan, jouduin puristamaan käteni nyrkkiin peukalo sisäpuolella, ja pitämään asennon verta purkitettaessa. Käden nyrkissä puristaminen ei auttanut yhtään pienoista 'yäh'-olotilaa, joten katsoin muualle sen aikaa (paitsi sivusilmällä näin miten verta meni vauhdilla puteliin ja olin että 'ei saatana..'). Toimituksen ollessa lopuillaan, sensei rupesi kyselemään että ymmärränkö sensein puhetta (öh??). Vastasin tällä kertaa vähän enemmän kuin hämmentyneesti 'joo-o...', ja pari kertaa sensein varmistettua ymmärränkö '5 minuuttia' ja 'katso kellosta 5 minuuttia' ja vastattuani useamman kerran 'joo-o..', sensei otti neulan pois ja laittoi minulle odottamisen ajaksi jonkun kiristyssiteen tapaisen. No muut joutuivat itse painamaan lappua pistokohtaansa, joten mietin hieman angstikkaasti, miksi minulla se 'kiristysside' on..
Päivän havaintona huomasin, että minun suoneni näkyivät vallan mainiosti aasialaisiin verrattuna, varsinkin kun eksoottisen rusketukseni lisäksi suonet näkyvät suoraan tuossa pinnalla ilman suurempaa yrittämistäkään.
No, 5 minuuttia meni aika nopeasti, ja sitten ( - suureksi harmikseni - komea) sensei tuli ottamaan 'kiristyssiteeni' pois ja laittamaan laastarin. Laastari oli kyllä jotenkin sympaattisen huvittava, sellaisen pikku reiän takia sellainen pikku laastari.

Näihin kaikkiin oli jotenkin onnistunut kulumaan tunti, ja olin muutaman minuutin myöhässä tunnilta. Olin kuitenkin pyytänyt Dunjaa sanomaan, että jos minulla kestää niin kertoisi missä olen. No eivät olleet kerinneet aloittaa kunnolla vielä, joten muutaman kerran pahoiteltuani istuin alas ja tunti pääsi vauhtiin.

En nyt tiedä oliko tuo niin suurta huvia niinkuin sanoin meneväni 'huvin vuoksi' tutkimukseen, mutta hauskalla tavalla se oli hämmentävää. Joten ihan mukavaksi kokemukseksihan tuota voisi sanoa.

Eiköhän tästä olisi aika mennä nukkumaan. Hyvää yötä~
*M