Cosplay-juttuja

No niin, onnistuuhan se tämäkin taas.
Tällä kertaa sarjassamme 'kootut selitykset siitä, miksen ole päivittänyt blogia pitkään aikaan' on ollut erinäisiä Tilanteita. Ei niistä nyt sen enempiä yksityiskohtia, mutta ei kauheasti ole kiinnostanut hillua istumassa koneen ääressä enää ylimääräistä - ainakaan kirjoittelemassa. Nyt kesän ja syksynkin lomat jo lusittua ja uhkaavasti nurkan takana häämöttävän joululoman lähestyessä ajattelin viritellä taas jotain Japani-aiheista kirjoitelmantynkää tännekin.

Tämänkertaiseksi aiheeksi valitsin cosplayn, joka on sinänsä vähän kummallinen valinta näin passiiviselle harrastajalle, mutta ajattelin selventää (välillä ihmetystä herättäviä) siviilipuuhiani tänne ainakin tämän postauksen verran.

Cosplay siis. Lyhyesti selitettynä sitä kuvaa ehkä parhaiten sen nimi: 'costume' + 'play' eli jonkinlainen pukuileminen. Itselläni se tarkoittaa käytännössä sitä, että otan jonkin hahmon esikuvaksi jostakin japanilaisesta anime-sarjasta, manga-sarjakuvasta tai pelistä, ja askartelen ko. hahmon puvun ja toivon lopputuloksen näyttävän mahdollisimman paljon lähdehahmoltaan sekä vaatteiden, kampauksen, asusteiden, vartalon että naamani osalta.
Cosplay liittyy japanilaiseen populaarikulttuuriin (manga, anime, j-rock yms.), mutta sinälläänhän esikuvien mukaan pukeutuminen ei ole mikään uusi ilmiö - kabuki-teatterissakin harrastettiin tätä jo Edo-kaudella (esim. Ichikawa Danjûrôn (VII) lavakostyymin kuviosta siinneet kimonokuviot). Cosplayhahmojenhan ei tarvitse siis kuitenkaan olla pelkästään japanilaisiin lähteisiin perustuvia hahmoja; ne voivat olla myös vaikka Disneystä tai omiakin designejä. Google tietää kaikennäköisiä juttuja cossaamisesta, joten jos selitykseni ei tunnu tarpeeksi selvältä, sinne siis.

Eka cossini oli Yûko sarjasta xxxHolic. Tuli vähän kiire ja lopulta hihatkaan ei toimineet, joten uusiksihan se yläosa meni. Uusittu versio tässä vaiheessa tosin jo vähän rutussa.
Kuva: Jacob Åberg

En käytä harrastus-sanaa kovin mielelläni yleensä vapaa-ajan aktiviteeteistä, koska 'harrastus' leimautuu helposti vain 'jonkinlaiseksi puuhasteluksi'. Lasken omat aktiviteettini kaikeksi muuksi kuin siksi. Toisaalta taas cossaamista voisin melkein jopa kutsua omalla kohdallani harrastukseksi, sillä vaikka suhtaudunkin vähän liiankin äärimmäisellä vakavuudella erityisesti siihen askartelemiseen, kyseessä ei ole juttu, jota ilman en voisi elää. Enkä nyt tarkoita, että cosplay-harrastuksessa pitäisi olla kyse elämästä ja kuolemasta voidakseen olla Oikea Cossaaja, mutta täytyyhän sitä omia pieniä dilemmoita olla pitääkseen mielen häir...siis vireänä.

xxxHolicin Yûko on muutenkin hieno hahmo, jolla on aina kivoja vaatteita. Siksi siis toinenkin puku.
Kuva: Hanna Hyttinen

Tästä päästäänkin sujuvasti ilman aasinsiltoja siihen, miksi nyt sitten ylipäätään askartelen niitä kostyymeitä.

Ei taida olla kovin kummoinen yllätys, jos kerron pitäväni japanilaisista vaatteista. Varsinkin perinteisistä. Tähän mennessä valitsemani hahmot ovatkin olleet enemmän tai vähemmän japanilaistyylisissä vaatteissa. 'Enemmän tai vähemmän' siksi, että jos katsoo 'jee, tällä on kimono, sitähän voisi joskus ehkä käyttää muulloinkin', niin pukua vääntäessä viimeistään käy ilmi, että eihän se oikeaa kimonoa ole nähnytkään. Esimerkiksi: hahmojen kimonot näyttävät yleensä istuvilta, eli ainakin länsimaalaisesta vinkkelistä katsottuna vartaloa jotensakin mairittelevilta. Oikeastihan kimonon alle kuitenkin turjustetaan mitä erilaisempia määriä pyyhkeitä ja naruja, ja sen tarkoitus on oikeastaan olla kaikkea muuta kuin istuva. Sitten onkin kova miettiminen, miten paljon on valmis poikkeamaan 'oikeasta kimonosta' ja muuttamaan mallin '(kohtuullisen) istuvaksi mekoksi, jossa on hassut hihat ja edessä halkio'. On tämäkin kimonoelitismiä.

Vähän erilainen kimonomekko. Talvea varten lämpimämpi kostyymi - Himiko pelistä Ôkami. Päähine tosin ei ole erityisen terveysvaikutteinen..
Kuva: Tapio Matikainen

 

Japanilaiset piirroshahmothan eivät tunnetusti ole fysiikaltaan kovin realistisia, ja tälläisen persjalkaisen suomalaisen päärynävartaloisen naisen arkkityyppi ei välttämättä ole kovinkaan lähellä sitä. Oikeastaan tuo perinteisten asujen linja on osoittautunut senkin takia paljon mielenkiintoisemmaksi, varsinkin kun ajatus itseni änkemisestä kaiken maailman minihameisiin ahdistaa.

Ajatuksena tehdä 'jotain helpompaa' syntyi Erzalle (Fairy Tail) kostyymi. Halusin myös hakamat, mutta eihän niistä lopulta mitään hakamia tullut, kun ei ne autenttiset sellaiset sarjassakaan ole. Eikä se 'jotain helpompaakaan' ollut. Halusin kokeilla myös miekkojen tekemistä.
Kuva: J.H.R.

Erinäisiä cossikriisejäkin tulee aika ajoin. Jossain vaiheessa tajuaa kuitenkin miettiä, miksi sitä alunperin on edes halunnut kokeilla cossaamista

- Onhan se ompelu aina ollut hauskaa. Olen myös aina tykännyt askarrella koruja yms. rekvisiittaa. Hauskuus saattaa tosin hävitä hyvin äkkiä varsinkin siinä vaiheessa, kun kaikki menee päin männikköä (heh), rekvisiitta näyttää 'ala-astelaisten' tekemältä ja pitäisi vetää muutamat allnighterit, että kaiken saisi tehtyä ajoissa valmiiksi.
- Tykkään myös oikeasti pitää niitä vaatteita päällä. Vaikka 'esikuvani' ovat olleet luonteeltakin mielenkiintoisia, minulla ei silti ole sen kummempaa missiota elää päivääni jonain toisena ihmisenä, vaan minusta on lähinnä hauskaa kokeilla, millainen itse olisin valitsemanani hahmona. Kärjistetysti sanottuna cossaaminen tarjoaa siis hyvän tilaisuuden pukeutua 'hassuihin asuihin'.
- Ja tietysti onhan siellä cosplay-tapahtumissa mukavia ihmisiä, joiden kanssa on kiva hengata.
- Kilpaileminen tai yleensäkin lavaesiintyminen on myös hauskaa, mutta siihenkin alkaa tarvita sen verran eeppisen kostyymin, että useamman viikon syömisen, nukkumisen ja tanssimisen minimoinnista huolimatta aika ei riitä. Budjetista puhumattakaan...

-Photoshoottaaminen on myös erittäin hauskaa!

Olen aina halunnut kokeilla miko-neidon (shintô-pyhätöissä työskenteleviä neitosia) asua, eli hahmoksi valikoitui suosikki-sellaiseni: Kikyô Inuyasha-sarjasta. Motivaattorina asun lisäksi jousi ja nuolet. Kikyôlla on miko-muodossa yleensä tukka kiinni, ja silloin yleensä myös ne jousi ja nuolet.
Kuva: Jacob Åberg

Ja vielä toinen versio. Silloin kun kuvataan Kikyôn synkempää puolta (tai sitä, että Kikyô ei oikeasti ole enää tästä maailmasta), hahmolla on tukka auki ja yleensä silloin Shinidamachût eli vihreät käärmemäiset ötökät ilmestyvät.
Kuva: Jacob Åberg

Kyllä se tästä.

-M