Back in business - teatterijuttuja

Mihinkä se kuukausi taas hävisi? Olenpa näköjään taas melkein ehtinyt tänne kirjoittelemaan.

Oikeastaan tuo Kioto-päivä oli viimeinen kunnollinen aktiviteettipäivä. Osakan reissu läheni loppuaan, ja hoidimme poikien kanssa kaikenlaisia viime hetken asioita, kuten muutaman postireissun ja jonkinlaista tuliaisten etsintää, mutta suurin osa lopuista parista päivästä meni epämääräisessä lahnaamisessa.
Onnistuimme kuitenkin Merecan kanssa viettämään yhden tyttöjen illan, jolloin kävimme syömässä izakaya-ravintolassa, josta jatkoimme matkaa muutamaksi tunniksi karaokeilemaan. Itsellänihän oli lyhyt matka menomestaamme Tennôjiin, ja hilpaisin sen jalkaisin, mutta koska Mereca joutui suoriutumaan takaisin asuntolaansa jumalan selän takana vielä junien kulkiessa, emme hippailleet kovin myöhään.

Illan viimeiseen biisiin (Coldplayn Viva la vida) oli laitettu yllättävän suomalaissävytteinen video

Ehdinkin jo edellisessä postauksessani mainita päässeeni perille Tokioon, joten ei siitä reissusta sen enempää.

Meillä oli tosiaan vuodenaloittajaisesitys sovittuna 6.1. joten sitä varten kävin tiiviisti sensein luona treenailemassa, ja sen jälkeenkin minun piti saada kaikki harjoittelemani tanssit kohtuulliseen kuntoon, joten treenejä riitti. Muuta en hirveästi ehtinyt/jaksanutkaan. Loput kaksi viikkoa meni siis harvinaisen vähillä turisteilemisilla. Tässä kuitenkin jonkinlainen maistiainen eräästä päivästäni (tai okei, kahdesta päivästä).

Esitystä edellisenä päivänä en päässyt treenaamaan (mikä tietysti auttoi kovasti jännittämisen kanssa), koska sensei oli kiinni Japanilaisen tanssin yhdistyksen nelipäiväisessä vuodenaloittajaisnäytöksessä Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä. Sain senseiltä lipun sekä lauantaille 5. pvä että maanantaille 7.1, koska lippuja ilmeisesti oli jäänyt yli sen verran reippaasti että minutkin saatiin istutettua katsomoon peräti kahdesti (toinen niistä lipuista oli oikeastaan senseille, mutta koska sensei ei itse päässyt katsomaan esitystä, sain hänen lippunsa). Siitä hyvästä tosin 'jouduin' töihin lauantaina. Lauantai oli ensimmäinen näytöspäivä, ja sensei oli vuorossa myymässä lippuja kevään tuleviin esityksiin - yhdistyksellä on jonkinlainen kiertävä systeemi työvuorolaisista - ja esitystä ennen piti niputtaa ohjelmalehtisen väliin mainoksia näistä esityksistä. Joten sensei värväsi minut apujoukoiksi. Itsehän suostuin tietysti enemmän kuin mielelläni. Muistutuksena itselleni: seuraavalla kerralla vähän kätevämmät kengät mukaan, ettei tarvitse säätää joka ainoa kerta backstagelle mennessä ja tullessa..



Jostain syystä länkkärinä saatoin herättää vähän tavallista enemmän huomiota niin paljon ennen esityksen alkua teatterilla pyöriessäni, mutta yritin kovasti näyttää siltä, että minulla oli oikeasti asiaakin siellä. Me niputtajatyövoima jouduimme odottelemaan yli puoli tuntia yhtä esityksen mainosta, ja kun se vihdoin saapui yritimme kaikki japanilaisella tehokkuudella pinota lehtisiä näteiksi nipuiksi. Eräs työvuorossa olleista jampoista kiersi ottamassa kuvia, ja sanoi että 'yrittäkää näyttää siltä, että teette töitä'. Kaikki kyyristelivät lehtistensä ääressä epämääräisissä asennoissa yrittäen näyttää näteiltä, katsoen kameraan ja nätisti hymyillen - minäkin - ja jampan kuvattua meidät mutisin itsekseni jotain, että näyttää varmasti tosi luonnolliselta kun kaikki työtä tehdessään poseeraavat ja hymyilevät kuin Hangon keksi (jostain syystä en kirjaimellisesti käyttänyt tätä ilmaisua, japaniksi saattaisi kuulostaa sangen epämääräiseltä :D ).

Nämä ohjelmalehtisen välissä. Jos niputtaja oli erityisen taitava *krhm*, tiettyä esitettä saattoi löytyä kaksikin kappaletta samasta pinosta! Päälimmäisenä vuodenaloittajaisnäytöksen mainos.

Koska niputus oli vielä vaiheessa, kun yleisö alkoi jo odotella ovien ulkopuolella, vaihdoimme tukikohdan erääseen nurkkaan portaiden alle ikkunan viereen. Minua nauratti epäonnistunut yrityksemme näyttää huomaamattomilta. En kerennyt siinä hirveän montaa nivaskaa taiteilla, kun minun piti jo siirtyä etsimään kohtuullisen hyvää paikkaa yleisöstä, joten pahoittelin kovasti aikaista poistumistani, nappasin yhden ohjelmalehtisen kainalooni ja lähdin nauttimaan esityksestä. Esiintyjät olivat monesta eri koulukunnasta - meiltä Mizukilta molemmissa käymissäni näytöksissä kaksi. Tanssinumeroita oli sen verran monta, etten taida tehdä niistä sen kummempaa selontekoa, mutta joukkoon mahtui tunnetumpia tanssinumeroita ja vähemmän tunnettuja. Osan numeroista olin nähnyt myös meidän väen harjoitusversioina.

Maanantaina minua ei harmikseni tarvittu enää niputtelemaan. Olin alunperin suunnitellut laittavani kimonon päälleni, mutta minulle tuli vähän epävarma olo pukemistaidoistani, ja tulin tulokseen, että en tahdo nolata senseitä, jos onnistun pukemaan sen jotenkin omituisesti päälleni - lisäksi en ollut ihan varma kimonon päälystakkini sopivuudesta sekä kylmyyteen että vuodenaikaan - ja lähdin liikenteeseen länsimaisissa vaatteissa. Käväisin tervehtimässä infotiskin väkeä ja pahoittelemassa, etten voinut enää olla hyödyksi. Sain sieltä suuntimat taas työvuorossa olevan sensein olinpaikasta, ja käytyäni pikaisesti näyttämässä naamaani hänelle, suunnistin viemään takkini säilytyslokeroon (tällä kertaa en uskaltanut mennä yksin backstagelle vaan jätin sen yleisökäyttöön tarkoitettuun lokeroon) ja sieltä kiireesti katsomoon päin etsimään hyvää paikkaa. Ohjelmalehtistä jakanut jamppa oli jo tarjoamassa minulle uutta ohjelmaa, kun sanoin että minulla on jo. Mielestäni kyseinen herra oli eri kuin he, keitä lauantaina olin tavannut, mutta yllätyksekseni hän naurahti ja sanoi 'niin taitaa ollakin'.

Voisin kuitenkin mainostaa, että itselleni jäi mieleen erityisesti tanssi Koma 独楽 (Hyrrä). Se alkoi tavalliseen tapaan, kun esiintyjä(jamppa) tulee lavalle ja tekee mitä yleensä voi olettaa tanssijan tekevän, mutta vähän myöhemmin esityksessä on kohta, jossa tanssija yllättäen viskaa kôken-näyttämöavustajan avustuksella muka hyrrän pyörimään kiserun eli japanilaisen piipun (tälläinen) päälle. Yleisöstä kuului valtava kohahdus, kun kaikki havahtuivat, että jotain jännää tapahtuu. Sitten tanssija leikkiikin hyrrällä ja tekee hienonnäköisiä temppuja (mm. pyöräyttelee kiserua hyrrän samalla pyöriessä), ja lopussa muuttuu itse hyrräksi pyörimässä miekan päällä. En liene kovin väärässä, jos väitän, että 'kaikki olivat ihan fiiliksissä' esityksestä. Minulle jäi vähän epäselväksi, onko kyseessä oikea kiseru ja oikea hyrrä, vai onko hyrräosa jotenkin viritetty kiinni siihen piippuun ja se pyörii automaattisesti jollain mystisellä systeemillä, mutta joka tapauksessa se näytti todella hienolta. Täytyy varmaan ottaa selvää jossain vaiheessa tuosta.

Juttelin esityksestä sensein kanssa myöhemmin, ja hän kysyi oliko siellä mitään kivaa. Mainitsin tuosta Komasta (en tiennyt esityksen lukutapaa ensin, mutta sensei tajusi onneksi heti mitä tarkoitin), ja kävi ilmi, että kyseessä on tanssi, jota sensei haaveilee tekevänsä. Siinä tosin on pikku mutta: Komaa voi esittää nykyään vain Hanayagi-koulukunnan (yksi suurimmista perinteisen tanssin kouluista Japanissa) tanssija. Jokin aika sitten se olisi vielä ollut muidenkin esitettävissä, mutta koska Koma on alunperin Hanayagin ohjelmistoa, olivat päättäneet sitten että ottavat sen takaisin itselleen. Sensei oli kuitenkin iloinen, että olin nähnyt juuri tuon esityksen :)

Tästä näköjään venähti kuitenkin näin pitkä tarina, joten taidan tällä kertaa lopettaa tähän. Toivottavasti pääsen taas pian Kansallisteatterille, siellä on aina kivaa :)

Valmis ohjelmalehtinen ja piljettini. Tykkään myös noista piljettien kuorista.

Kioto-päivä

Tervehdys taas.

Viime viikko hävisi johonkin yllättävän nopeasti. Siitä huolimatta päätin jatkaa matkakertomusta kronologisesti eli Kansain reissulta vuorossa päivä Kiotossa. Tai puolikas. Tai jotain.

Meillä siis venähti lähtö vähän, ja olimme Kiotossa perillä vasta joskus yhden maissa - tiedossa ei siis olisi kovin paljon tehokasta turisteiluaikaa. Ei sillä, että olisin muutenkaan tehnyt kovin kunnianhimoisia suunnitelmia: parilla temppelillä jos kävisi, niin olisin taas hetken aikaa onnellinen.

Halusin myös käydä tervehtimässä 'Jotain kuuluisaa kabukimestaa' (niinkuin eräs suuri ajattelija on sanonut) eli Minamiza-teatteria.

Minamizan edustalla oleva suuri lyhty

Suunnaksi tuli siis itäinen Kioto. Herraseurani ei ollut käynyt missään itäisissä temppeleissä, joten päätösvalta jäi senpain oikeudella minulle.
Lähdimme Minamizalta käpöstelemään Gionin pikkuteitä Kôdaiji-temppelille.

Kaupungin suojelema Nenen tie

Higashiyamalla eli itäisessä Kiotossa on enemmänkin näitä tienvarsi-boddhisatvoja, joilta voi 'hipelöimällä' pyytää suojelusta erilaisiin asioihin. Tämä kaveri osui silmiin matkalla, Hôtei-niminen kaveri pitää huolta varallisuudesta. Ohjeet löytyy myös englanniksi.

Kôdaiji on rakennettu Toyotomi Hideyoshin muistoksi, ja tämän jampan rakastettu eli Nene-sama (jonka mukaan kävelemämme tiekin on nimetty) lepää mäenrinteelle rakennetussa mausoleumissa. Kivipuutarha oli harmiksemme jonkinlaisessa järjestelyvaiheessa, joten lähinnä rakennustyömaalta näyttävä läjä kiviä ei tällä kertaa päätynyt kameran ikuistamaksi.

Bambumetsikkö ja muutamia viimeisiä syksyisiä lehtiä

Ruohokattoinen maja

Puutarha

Temppelin vahtikilpikonna

Kaksikerroksinen teemaja - ovat kuulemma aika harvinaisia

Täällä lepää Nene-sama

Katettu silta

Lisää bambumetsikköä

Näkymä mäeltä

Lähdimme suunnistamaan takaisin pohjoiseen päin, ja matkalla vastaan tuli pari maiko-tyttöäkin.
Tarkoituksenamme oli ollut jatkaa suoraan matkaa, mutta oli pakko pysähtyä syömään välillä. Pienen tankkausoperaation jälkeen jatkoimme käpöstelyä. Alkoi olla sen verran myöhä, että temppeleiden sulkemisaika alkoi lähestyä, joten muutimme alkuperäistä suunnitelmaa ja poikkesimme Nanzenji-temppelille. Itse temppelin turisteilupaikat (puutarhaa lukuunottamatta) olivat kiinni uudenvuoden valmisteluita varten, joten käpöstelimme pihalla katselemassa rakennuksia ulkoa päin. Olen käynyt jokunen vuosi sitten Nanzenjilla aiemminkin, mutta yhtä mukava tuota oli nytkin katsella.

Ison portin edessä

Yksinäinen punainen syksyn lehti

Päätemppelirakennus

Akveduktimainen siltarakennelma

Ilta-auringossa

Muutaman tunnin tehokkaan kävelyn jälkeen alkoi ainakin allekirjoittaneen jalat olla sitä mieltä, että ei pysty enää. Lähdimme käpöstelemään lähimmälle asemalle ja sitten suuntimat takaisin Osakaan ja hostellillemme viettämään rauhallista 'koti-iltaa'.

Harmi, etten tällä Japanin-matkalla ehtinyt kiotoilemaan enempää. Täytyy ilmeisesti tulla taas jossain vaiheessa uudestaan ja tehdä vähän monipäiväisempi pyhiinvaellus Kiotoon. Sitä odotellessa~

Uusi vuosi, vanhat kujeet

☆ Hyvää uutta vuotta! ☆

Kävin aamulla saattamassa pojat junalle ja jatkoin itse metrolla ensin Shin-Osakaan ja sieltä huristelin shinkansenilla takaisin Tokioon.

Täytyy kyllä tunnustaa, että ainakaan tuo Osakan metron Dôbutsuenmaen asema (JR:n Shin-Imamiyan aseman vieressä) ei hirveästi vakuuttanut minua. Mistään ei tuntunut löytyvän hissiä metron porteille katutasolta, enkä löytänyt edes alaspäin meneviä liukuportaitakaan - ylöspäin meneviä kyllä. Suunnistin siis laukkuni kanssa alakertaan portaita pitkin. 

   Katutason sisäänkäynnissä luki, että asemalta pääsisi myös Midosuji-metrolinjalle, mutta sisällä näkyi vain toisen metrolinjan opasteet. Menin kuitenkin portista sisälle ja suunnistin laiturille liukuportaita pitkin. Tässä vaiheessa aloin epäröidä suunnitelmani älykkyyttä, ja kysäisin joltain naiselta apua. Minun käskettiin kysyä aseman työntekijältä. Jamppa neuvoi minut lähimpään hissiin, joka veisi minut samalle laiturille, jossa äskenkin olin jo ollut, sitten kävelisin 30 metriä eteenpäin ja menisin toiseen hissiin niin olisin oikeassa paikassa. Hissin ovessa oli pieni lappu, jossa kerrottiin sama kuin minkä aseman jamppa oli neuvonut minulle, mutta enpä olisi tullut osanneeksi sitä etsiä siitä. OPASTEITA! Tahdon selkeitä opasteita!
 
Selvisin kuitenkin shinkanseniin mukavasti. Ostin lipun tiskiltä, ja epäilin etten ehtisi seuraavaan, joten kysyin mihin aikaan sitä seuraava juna lähtisi. Tiskin setä ei halunnut myydä minulle lippua siihen, koska 'se seuraava on vähän myöhässä...'. Otin neuvosta vaarin ja päätin ehtiä aikaisempaan (ehdinkin lopulta sitten ihan loistavasti siihen). Loppujen lopuksi kävi niin, että meidän junamme lähti 7 min myöhässä, koska jouduimme päästämään enemmän myöhässä olevan junan ohitsemme - matkalla saimme kyllä pari minuuttia kiinni. Pahoittelivat taas kovasti miten kauheasti myöhästyminen aiheuttaa vaivaa meille matkustajille. Jotenkin taas nauratti.

Löysin asumuksellenikin - suurin ongelma oli löytää hissi eri juna-asemilla. Olin vähän liian aikaisin taas liikenteessä, mutta huoneeni olikin jo valmiina ja pääsin suoraan kirjautumaan sisään. Uusi huoneeni on ehkä vielä vähän näppärämpi kuin edellinen - täällä on jopa mikrokin ja herätyskello. Eikä japanilaista vessaa, jee!

En tainnut ehtiä kertomaan vielä kaikkea Osakan seikkailuista. Tässäpä vähän jatkoa niihin näin lopuksi. 

Viime perjantai oli suunniteltu aktiviteettipäiväksi Tennôjin eläintarhaan (joka oli ihan kulman takana) ja Spa Worldiin (joka myös oli ihan kulman takana), mutta koska olimme sopineet tapaavamme jonkin sedän Kiotossa kuudelta ja meillä meni mukavasti aikaa eläintarhassa, päätimme siirtää kylpyläreissua toiselle päivälle (emme tosin koskaan ehtineet sinne asti). Eläintarhakin oli sitäpaitsi viimeistä päivää auki ennen uudenvuodenlomaa, joten pitihän siellä käydä, vaikka olin käynyt aiemminkin siellä katselemassa eläimiä. Ihan mukavaa siellä oli pyöriä kyllä toisenkin kerran. Osa eläimistä, kuten esim. kirahvi, tosin oli jo lomalla. Valitsemamme päivä ei muutenkaan ehkä ollut kaikkein paras: satoi ja oli kylmä. Jotenkin onnistuimme kuluttamaan silti yli kolme tuntia siellä. Söimme välillä lounasta ruokalassa, joka näytti olevan peräisin suoraan 80-luvulta. Olin kyllä ainakin itse tyytyväinen udon-nuudelikeittooni, se oli sellaista perus ruokalaruokaa.

Tässä muutama kuva. Ei taida olla vaikea arvata mistä eläimistä allekirjoittanut piti eniten..

Pikku konna lepuuttamassa kaulaansa

42-vuotias alligaattorinäykkijäkilpikonna on eläintarhan kolmanneksi vanhin asukas!

Parempi puolisko tarjosi syötävää luppakorvavuohelle

Sarvikuonon kuonoa kutitti

Konnaläjässä on mukava pötkötellä

Palasimme hetkeksi hostellille lepäämään ja lähdimme tapaamaan poikien mystistä tuttava-setää Kioton asemalle. Kävimme yhdessä syömässä sushia jossakin aseman sushiravintoloista. Jouduimme odottelemaan parikymmentä minuuttia vapaata paikkaa, mutta hyvältähän tuo ruoka maistui sitten. Pojat uskaltautuivat maistamaan pallokalaa eli fugua. En jaksanut itse enää syödä, joten (olin jänishousu ja) kieltäydyin. Kukaan ei kuitenkaan kuollut, eli ihan hyvin se taisi mennä sitten. Itse kala ei hirveästi kuulemma maistunut miltään.

Setä olisi kovasti halunnut toimia oppaanamme esittelemässä nähtävyyksiä, ja olimmekin oikeastaan jo kävelemässä Kiyomizuderan temppelille, kun rupesi satamaan sen verran reilusti, että puoli tuntia sateessa kävellen ilman sateenvarjoja alkoi kuulostaa vähän vähemmän hyvältä idealta. Myöhemmin selvisi, että Kiyomizudera olisi ollut kiinni juuri ennen uutta vuotta - ihan hyvä ettemme seikkailleet sinne asti. Korvaavana suunnitelmana kävimme sitten katsomassa maisemia ja jouluvaloja asemarakennuksen näköalatasanteelta, ja esittelipä setä meille yhden ravintolakerroksen, joka oli omistettu pelkästään raamenille.

Näköalatasanteen lasin takaa otettu kuva

Kyoto tower

Juhlavalaistukset käytävässä

Jouluista tunnelmaa vielä

Lisää valaistuksia

Lähdimme turisteilun jälkeen takaisin hostellille. Vaikka kylpylä jäikin välistä, kerkesin tällä kertaa testaamaan edes hostellin kylpyä, joka oli ihan mukava kun kylpijöitäkään ei altaassa ollut kuin kaksi itseni lisäksi. Sitten alkoikin olla jo aika katsoa telkkaria mässyä syöden ja suunnitella seuraavan päivän ohjelmaa.

Joulu meni

No niin. Tässä onkin taas tullut pidettyä muutama päivä väliä kirjoittamisesta.
Eipä tässä mitään niin ihmeellistä ole tehtykään. Olemme kerrankin yrittäneet olla hamstraamatta liikaa tekemistä itsellemme ja ottaa rennosti lukuvuoden päättymisen kunniaksi.

Joulupäivänä meillä oli Merecan kaverin synttärikemut. Joimme glögit odottaessamme loppuja seurueesta ja sitten menimme pieneen ravintola-pubiin istumaan pariksi tunniksi.

Nälkäisenä ruokaa odotellessa

Kanan leikkausyritys käynnissä

Tapaninpäivänä meidän piti vaihtaa majapaikkaa, ja koska olimme sopineet menevämme isäntäperheen luokse vasta illemmalla, hengailimme hetken hostellilla. Kyllästyimme Merecan kanssa odotteluun, ja lähdimme kahville. Merecan piti myös maksaa jokin lasku, ja ajattelin pudottaa paremman puoliskoni kirjeen samalla, joten lähdimme etsimään postia.Löysimme sen pienen näköalareitin kiertämisen jälkeen, ja hetken säädettyämme postin tiskillä saimme asiamme hoidettua yllättävän kivuttomasti. Käväisimme myös purikurassa, ja silloin puhelimeen ilmestyi viesti pojilta 'nälkä', joten eikun takaisin hostellille ja etsimään sopivaa ruokapaikkaa.
Selvisimme isäntäperheen luokse, ja loppuilta meni syödessä ja jutustellessa kuulumisia.

Tatamihuoneessa laukkujen keskellä

Aamukahvi

Mereca lähti kämpillensä ja me etsimään uutta majapaikkaamme Shin-Imamiyalla. Hetken asetuttuamme lähdimme jälleen kerran etsimään postia (josta voisi nostaa rahaa Visa electronilla). Emmehän me sitä löytäneet sitten siihen hätään, joten kävelimme tuohon seuraavalle isommalle asemalle Tennôjiin. Automaatti löytyi, ja löytyi ruokapaikkakin. Sitten palasimme hostellille eväsostosten kautta ja ahtauduimme yhteen huoneistamme katsomaan television antimia.

Kaukosäätimen patterit

Taidanpa tänään lopetella tähän, jotta ehdin ajoissa syömään Merecan kanssa. Palataanpa asiaan.

☆ Hyvää joulua ☆

Seikkailin tänään joulunviettoon Osakaan.

Juttelin aiemmin sensein kanssa, että kannattaako ostaa lippu valmiiksi luotijunaan eli shinkanseniin, ja sain vastauksen 'osta mahdollisimman nopeasti'. Ostin siis perjantaina valmiiksi lipun. Kysyin lippua ostaessani, että meneekö Uenosta shinkansenia Osakaan, ja kassan setä sanoi että menee. Eilen illalla selvisi, että ei mene (ihan hyvä reaktioaika tuo pari päivää). En tiedä oliko setä kuullut ihan oikein, vai oliko lipussa jokin juttu, jota en itse ollut ymmärtänyt. Ainoa järkevä selitys, jonka keksin, oli että olisin voinut ehkä käyttää lippua mennäkseni Uenosta ensin toisella Shinkansenilla Tokion pääasemalle, josta olisin taas vaihtanut Osakaan menevään. En tahtonut jättilaukkuni kanssa kuitenkaan säätää junanvaihtojen kanssa, ja minulle oli joka tapauksessa parempi idea mennä hitaammalla junalla Yamanote-linjalla  Sugamosta suoraan Tokion asemalle.

Olin vähän kauhuissani, miten selviän sen laukkuni kanssa Yamanoten ruuhkajunaan. Kysyin aamulla respasta, minkähänlainen ruuhkatilanne junassa on siihen aikaan eli kympin jälkeen. Selvisikin, että on vapaapäivä (olin yrittänyt tarkistaa sitä netistä, mutta äkkiä katsomallani sivulla ei kerrottu siitä mitään), joten tavallista ruuhkaa ei ollut! Jee. No selvisin sitten minäkin junaan sisään ja löysin vielä eksymättä oikeaan Shinkanseniinkin.
Olin myös miettinyt, mihin ihmeeseen junassa saan tungettua ison laukkuni. En nähnyt missään sellaista laukunsäilytystelinehyllypaikkaa - mikä se ikinä onkaan - joten vaunuun astuttuani kysyin takanani tulevalta mieheltä mihin tälläisen laukun voi laittaa. 'Tuonne hattuhyllylle'. Varmistin vielä että voiko tälläisen ison laukun laittaa _oikeasti_ sinne: 'joo joo'. Siinä vaiheessa halusin kovasti nähdä, miten minua pienempi jamppa bodaa 20-kiloisen jättilaukkuni hattuhyllylle ja katsoo, että saan sen lähtiessäni takaisin alas myös ilman sivullisia kuolonuhreja. Pidin nämä ajatukset kuitenkin ominani ja kiitin neuvosta. Löytäessäni paikkani huomasin kuitenkin onneksi, että niinkin iso pakaasi mahtuu jalkatilaan - ja jopa polvien ja laukun väliin jää tilaa saman verran kuin VR:lläkin matkustaessa, joten matka meni yllättävän kivuttomasti, eikä minun tai kenenkään muunkaan tarvinut bodata laukkuani ylös.

Kaikesta sitä näköjään voikin stressata.

Naureskelin junassa, kun ennen Kiotoa kuulutettiin, että jonkin turvalaitejutun vuoksi juna joutuu varmuudeksi kulkea vähän hitaammalla. Olisimme aikataulusta peräti 3 minuuttia myöhässä!

Team Finland tuli vastaan minua Shin-Osakan asemalle. Käväisimme viemässä tavarat hostellille ja suuntasimme etsimään jouluateriaa, mutta koska halvat ja kivan näköiset sushi-paikat oli täynnä, vaihdoimme nälissämme suunnitelmaa ja turvauduimme italialaiseen jouluateriaan. Menimme sitten lauleskelemaan joulukaraoket kolmeksi tunniksi. Poikien vastustelusta huolimatta saimme itsellemme mukavat joulu-purikurat (yritän jossain vaiheessa muistaa säätää niitä tänne). Käväisimme vielä kaupan kautta ostamassa ilta- ja aamupalat valmiiksi, ja nyt istumme hostellin aulassa (Mereca-joulupukki toi minulle teetä ja furoshiki-liinan). Ensimmäiset ja väsyneimmät Team Finlandin jäsenet suunnistavat kohta luultavasti nukkumaan.

Toivotan siis tässä vaiheessa oikein mainiota joulua!

Henkiinherääminen

Minulla on ollut kaunis ajatus kirjoitella tänne jotain Japani-aiheista Suomi-aktiviteettia, mutta tähän mennessä se kaunis ajatus ei ole saanut tekstiä ilmestymään ruudulle - kummallista. Voin siis nytkin sivuuttaa mainitsemani aktiviteetit kätevästi, ja kertoa jostain ihan muusta.

Olenpa Japanissa käymässä.

Jossain vaiheessa selvisi, että Helsingin yliopistossa (jossa siis nyt opiskelen) on pitkä joululoma. Luonnollisesti päässäni kehittyi ajatus Japanin-matkasta. Isoimmat paineet oli ehkä siitä, että en ole yli vuoteen päässyt treenaamaan kunnolla. Pakkohan se sitäpaitsi oli, kun tällä kertaa Mr Boifrendo on opiskelemassa Japanissa (pitkän välimatkan takia Japanin sisällä sille suunnitelmalle tosin meinasi käydä huonosti).
Mainitsin alustavasta matkasuunnitelmastani tanssi-senseilleni, ja sain viestiä, että jos olen tulossa niin voitaisiin pitää taas joku pieni tanssitapahtuma. Mailasin vähän myöhemmin senseille toisesta asiasta, ja vastausviestissä luki mm. 'ota kimono mukaan tullessasi'. Eiköhän se ollut siinä sitten.

Lento meni ihan mukavasti, mutta lähdimme liikkeelle vähän myöhässä, kun lentokoneen siivet oli täynnä lunta ja jäätä. No paikalle ilmestyi auto, josta ruiskutettiin jotain jännää ainetta siipiin, sitten vielä toista jännää ainetta päälle, ja niin päästiin lähtemään.

Suomessa on ollut vähän vilpsakka keli viime aikoina, ja olin muistellut kaiholla japanilaisia lämmitettyjä vessanpöntönrinkuloita. Petyin kovasti, kun Naritan kentällä sellaista ei ollut. Pyh :(

Selvisin maahantulotarkastuksesta aika nopeasti: yksi yli-innokas setä ohjaili meitä länkkäreitä passintarkastusjonoihin hyvin tehokkaasti - olin itse varmaan kolmessa eri jonossa. Laukkuni ilmestyi juuri hihnalle kävellessäni laukunhakuosastolle. Kukaan ei tällä kertaa edes halunnut penkoa laukkuani.

Googlettelin puhelinvaihtoehtoja ennen lähtöä, ja tulin tulokseen, että minun taitaa olla ihan sama vuokrata kentältä puhelin kuin lähteä jonkun alien registration cardin omistajan kanssa ostamaan prepaidia (turistiviisumilla sellaista on vähän vaikeampi saada). Netitse tehdyistä varauksista oli joku alennus Softbankilla. Jee. Piti tulostaa varaustiedot ja vilauttaa passia kassalla, niin sain puhelimen heti. Mailiosoitteenkin sai vaihdettua puhelimesta itse. Täytyy sanoa, että ei tuolla mikään halvin mahdollinen ole soitella tai viestitellä, mutta kyllä se näin vähän kommunikoivalle toimii. Toivottavasti :D

Minun piti vaihtaa vain kerran junaa päästäkseni kentältä majapaikkaani, ja vaikka käytin yritin käyttää hissiä asemilla, olin jo kyllästynyt ison laukkuni raahaamiseen päästessäni pääteasemalle. Minulla oli kartta, ja tajusin asemalla, että olin ajatellut väärin lähtösuuntani. Ylitin risteyksen ja pysähdyin katsomaan karttaani. Olin ehtinyt katsoa karttaa ehkä kaksi sekuntia, kun komea jamppa pysähtyi ja kysyi jonkinlaisella englannilla tarvinko apua. Minähän puhuin itsepäisesti japania, tämä jamppa enkkua ja japania sekaisin, joten keskustelumme oli varmaan vähintään hämmentävä. No, kiva (ja komea) jamppa neuvoi sitten oikean suunnan. Onneksi neuvoikin, olisin lähtenyt jonnekin ihan muualle. Muikistelin itsekseni miettiessäni ilmettäni, kun olisin huomannut olevani toisella puolella kaupunkia laukkuni kanssa, ja kiitin kovasti ja jatkoimme matkojamme.

Selvisin weekly mansiooni kivuttomasti oikean suunnan löydettyäni, mutta respan tytön neuvoessa minut huoneelleni, joko kuulin väärin vasemman tai sitten en kuullut että kyseessä oli hissi. Huomasin, että huoneeni ei ollut siinä missä kuvittelin - porraskäytävässä, jossa oli ämpäri keskellä portaita - mutta onneksi tajusin mennä sillä hissillä, niin huoneeni löytyi.
Respassa oli muuten hieno lukkodemonstraatioväline. Sellainen oikea lukko jossakin laudanpätkässä kiinni, n. 35cm x 10cm. Respan tyttö rupesi selittämään, että ovi pitää laittaa lukkoon kun siinä ei ole automaattilukkoa. Ilmeeni, kun tyttö kaivoi sen demonstraatiovälineen esille. Se oli ainakin rautalangasta väännetty.

Huone oli myös mukavampi kuin luulin. Internetsille piuha, jääkaappi, oma suihku ja vessa, eikä ikkunoista tai oven altakaan vedä (ainakaan niin paljoa kuin Oyaman asuntolassa). Jee.

Kävin äkkiä ostamassa konbinista välipalaa ja lähdin melkein suoraan treeneihin (ei ehkä se terävin hetki mennä heti lennon jälkeen, mutta omapa oli ideani), ja loppuilta menikin huoneessa koomatessa.

Yritän tänään selvitä vähän aiemmin nukkumaan, joten kerron lisää toisena päivänä.

Hyvää yötä!

Ps. Anteeksi kuvattomuus. Katsotaan josko niitäkin irtoaisi jossakin vaiheessa.

Closure

Kuten varmaan suurin osa Japani-seikkailujani seuraavista tietääkin, olen ollut nyt kuukauden verran Suomessa. En ole aikaisemmin saanut aikaiseksi päivittää tätä, mikä johtuu siitä, että a) en ole kerennyt, b) en ole jaksanut tai c) ei ole huvittanut, sillä joudun nyt viimeistään tunnustamaan itselleni, että tämä on eräänlainen 'päätös' hienolle vuodelleni Japanissa. Tästä luultavasti kehkeytyy pitkähkö teksti, toivottavasti itse kunkin istumalihakset kestävät!

Selitinkin viime postauksessani meidän nikkensein ohjelman päättäjäisistä, tässä vielä lupaamani pari kuvaa siitä. Sain kuvat yliopiston 'globaalisen kasvatuksen keskukselta', joten kaikki oikeudet heille. Kuten tavallista, on vaikeaa löytää ryhmäkuvaa, jossa kaikilla olisi silmät auki tai jokseenkin järkevä ilme, joten tälläkään kertaa sellaista ei ole tarjolla :D

Allekirjoittanut saa todistuksen rehtorilta

Ryhmäpotretti senseiden ja rehtorin kanssa

Viimeiset kaksi viikkoa Japanissa menivätkin sitten vähän turhan nopeasti ja säätäessä kaikkea mahdollista.

Terveysvakuutuksen kanssa säätäminen olikin taas oma seikkailunsa. Menimme yhdessä Magdan kanssa kaupunginvirastoon, ja kaikki sujui hyvin siihen asti, että tarvittiin samaa leimasinta, jolla sopimus oli tehty (kyseessä siis 'hanko' eli nimellä varustettu leima) – ja koska en ollut tullut ajatelleeksi koko leimaa, eipä sitä ollut mukanakaan. Minulta kysyttiin pankkitilistä, mutta emme oikein tajunneet, onnistuiko se vakuutuksesta irrottautuminen vai ei. Lopulta selvisi, että saisin nelisen euron verran tililleni (olimme kaikki vaihtarit maksaneet liikaa jossain vaiheessa), ja muita toimenpiteitä ei tarvittu. Magda, jolla oli leimasin mukana, puolestaan sai oman osuutensa käteisenä. Osittain myös siksi, että ensimmäinen virkailija (joka kysyi vain minulta tilistä) selitti myöhemmin asiaamme hoitavalle virkailijalle, että minulla on vielä tili, kun Magda taas lopettaa omansa. Onnistuimme kuitenkin irtoamaan vakuutuksesta yhdellä käyntikerralla, joten eipä siinä mitään.

Pankkireissu meni kivuttomammin, meidän piti vain antaa pankkikirja virkailijalle, joka kysyi muutaman kysymyksen (miten tehdään automaattisten tililtä nostojen kanssa) ja leikkasi automaattikortin kahtia. Lopetin siis vain Mitsui Sumitomon tilini.

Mitä turisteilemiseen tulee, meillä oli kaikenlaisia kunnianhimoisia suunnitelmia Magdan kanssa, mutta loppujen lopuksi kerkesimme toteuttaa vain yhden. Olimme ostaneet ennakkoon liput Ghibli-museoon (johon siis ei pääse suoraan paikan päältä vaan ne liput pitää tosiaan hankkia ennakkoon, esim. Lawson-kaupasta). Ongelma tässä oli se, että emme voineet kaksi viikkoa etukäteen tietää, että valitsemallemme päivälle oli taifuuni tulossa Tokioon..Taifuunia oli luvattu kuitenkin vasta illaksi, joten japanilainen Airi vahvistuksenamme lähdimme päivällä 'pienessä' sateessa ja tuulessa kohti Mitakaa. Matka ei ollut pitkä asemalta, joten kävelimme museolle (ei ehkä se paras idea), ja selvisimmekin perille - kengät ja lahkeet märkinä. Onneksi oli kuitenkin lämmintä kaatosateesta huolimatta. Käväisimme lopuksi museon pihaa katsomassa tarkoituksenamme ottaa kuvia (sisältä ei saanut ottaa), mutta sillä kelillä ei hirveästi huvittanut hengata ulkona ylimääräistä, joten päätimme lähteä takaisin asuntolalle päin -tällä kertaa bussilla. Kuljettaja varoitti erikseen vielä kovasta tuulesta ja sateesta asemalle päästyämme, ja kipitimme äkkiä sisälle. Tällä välin n. euron arvoinen sateenvarjoni kääntyi ympäri (sain itse asiassa korjattua sen vielä). Kävimme syömässä sitten Ooyamassa, ja ostimme mässyä illaksi 'taifuuni-vastaiskua' varten, ja asuntolan pihalle päästessämme meidän kaikkien sateenvarjot hajosivat. Illalla istuimme telkkarin edessä katsomassa erilaisia visailuja sekä uutisia taifuunista ja ihmisistä rikkomassa sateenvarjojaan.

Magda halusi ostaa tuliaiseksi jotain perinteistä tavaraa (tai ainakin jotain sinne päin), joten lupauduin enemmän kuin mielelläni seuraksi Asakusaan. Sovin ensin pikaisen lounastapaamisen kimonontekijäni kanssa erääseen Ikebukuron tavaratalon soba-nuudeliravintolaan, ja sieltä sitten jatkoin Magdan kanssa kohti Asakusaa. Minulla oli tähtäimessä katsella sillä silmällä mielenkiintoisia kimonotarvikkeita, mutta lopulta päädyin vain ostamaan kimonokengät vanhasta tutusta liikkeestä. Omistajakin istahti siihen rupattelemaan, ja aarteeni nätisti pakattuna suunnistimme jäätelöpysähdyksen kautta Nakamisen ostoskadulle Magdan tuliaisia metsästämään, ja kyllähän jotain sieltä jotain pieniä tuliaisia tarttui minullekin – nimenomaan minulle :D

Menomatkalla meillä kaikilla nikkenseillä oli ollut lentoliput, joissa luki paljonko saisimme ottaa tavaraa mukaan. Jossain vaiheessa kävi ilmi, että säännöt olivat vaihtuneet vuoden aikana, ja vaikka lippumme oli samantyyppinen, niin tällä kertaa saisimme ottaa myös toisen laukun. Molemmat laukut max. 23kg + käsimatkatavarat. Tästäkös riemu repesi. Ainoa vain, että se tarkoitti laukkuostoksilla käyntiä vielä ennen lähtöä. Vaihtoehtojen tutkimisen jälkeen ostin uuden ison laukkuni Ikebukuron Donkista tarjouksella.

Asuntolan sisäänkäynti

Sensei oli järjestänyt meille pienen näytöksen 24.9. Sitä varten olin siis urheillut yukata-ompeluprojektin kanssa. Koska kyseessä oli varsin epävirallinen tilaisuus, meidän oli tarkoitus esiintyä vain yukatoissa ilman sen kummempia meikkejä tai peruukkeja, ja jälkeenpäin syödä yhdessä illallista ('vielä ennen kuin sinä lähdet'). Tällä kertaa saimme kuitenkin kutsua ystäviä katsomaan, joten saattoi hieman jännittää, kun enää emme olleetkaan keskenämme esiintymässä. Osallistuimme rahallisesti kukin näyttämön vuokraan, eväsboksi-illalliseen, sekä tarvitsemiimme rekvisiittoihin.

Chie-senpai oli nakitettu ostamaan pientä tarjottavaa katsojille, ja tarjouduin myös mukaan 'parempi, etten istu yksin kotona panikoimassa' -periaatteella. Tapasimme senpain kanssa siis Shinjukussa ja kiersimme mikähän-niistä-tavarataloista-se-olikaan alakerran herkkuosastolla. Löydettyämme sopivaa purtavaa, jatkoimme Yotsuyaan, jossa etsiskelimme hetken aikaa mustaa teippiä rekvisiittaa varten, ja kävimme kahvilla. Aya-senpain saavuttua suunnistimme esityspaikallemme ( http://nttbj.itp.ne.jp/0332642527/index.html eli näyttämönä oli tuo, missä on nuo punaiset matot. Mutta ilman tatami-mattoja, eli ihan lautalattialla). Hetkisen odoteltuamme hyttysten syöttinä pääsimme sisälle ja aloimme kaikki yhdessä säätää tarjottavien, istumapaikkojen ja rekvisiitan yms. kanssa. Olin kutsunut joitakin kavereita paikalle, mutta loppujen lopuksi vain kaksi aiemmin ('cosplay otsukare'-kemuissa) tapaamaani japanilaista tyttöä pääsi paikalle. Oli kivaa, kun he tulivat katsomaan :)

Meitä oli yhteensä 9 esiintymässä (alkaen uusimmista oppilaista), natori-sanit esittivät yhden yhteisen numeron sekä lisäksi sensei teki 'yllätysesiintymisenä' vielä extranumeron.
Ohjelmassa oli siis esimerkiksi
 ・ Matsu no midori (松の緑　eli mäntyjen vihreys = mänty on pitkän iän symboli, ja sopiva esim. onnitteluteemaksi） senpaiden yhteisesityksenä

・ Yashiki musume (屋敷娘, tarina perhosista ja nuoresta tytöstä jokavuotisella kotivisiitillään töistä apulaisena ylemmän luokan perheen kartanossa) tämä siis oma numeroni
 ・ Tamausagi (玉兎, tanssikertomus yhdistäen tarinat jäniksestä tekemässä mochi-riisistä makeisia kuussa, sekä jäniksen ja tanuki-pesukarhun välienselvittelystä)

・ Renjishi (連獅子, tanssi myyttisistä leijonankaltaisista eläimistä, pojan kasvattamisesta 'satavuotinen kuningas' heidän kurinalaisessa maailmassaan)

・ Musume dôjôji (娘道成寺, tarinassa tytön henki kertoo, miten tämä tyttö rakastui Dôjôji-temppelin munkkin, ja yksipuolinen rakkaus sai tytön muuttumaan käärmeeksi)

・ Ôharame (大原女, kaksoisrooli daimyon palvelijasta pukeutuneena koomiseksi naishahmoksi)

Olin kyllä nähnyt oikeastaan kaikkien harjoittelevan numeroitaan, mutta tottakai oli hienompaa nähdä kaikkien tsemppaavan ja tanssivan oikean yleisön edessä oikeiden rekvisiittojen kanssa. Se oli siis mukava päivä, jäi hyvä mieli moneksi päiväksi sen jälkeenkin.

Minulla oli vielä toisiksi viimeisenä päivänä treenit. Tarjouduin mielelläni treeniehdotukseen, koska halusin jotain muuta ajateltavaa kuin kotiinlähtö. Istuimme sitten vielä tunnin jälkeen sensein kanssa syömässä herkkuja ja juomassa teetä rupatellen mukavia, ja lähtiessäni sain vielä kyydin asemalle. Ilmeni myös, että meillä molemmilla on samanlaisia tapoja hyönteisten suhteen – mitä tehdään, jos autossa on hyönteinen - ja naureskelinkin loppumatkan sille.

Olimme sopineet lähettävämme yhden matkalaukun valmiiksi lentokentälle, ja sovimme tekevämme sen tultuani treeneistä. Tytöt olivat kuitenkin lähdettyäni vaihtaneet suunnitelmaa, lähettää ne sellaiseen aikaan, etten mitenkään kerkeäisi mukaan, vaikka olisinkin yrittänyt selvitä nopeasti Ooyamaan. Tultuani juttelin alakerran tätien kanssa asiasta, ja vaikka he soittivatkin vielä kuljetuspalveluun, oli kuulemma liian myöhäistä. No, kypsyneenä asian saamasta käänteestä, päätin kysyä, onnistuisiko taksikyyti Nipporiin, josta selviäisin ilman junanvaihtoja Naritan kentälle. Taksin hinta osoittautui samaksi kuin jos olisin lähettänyt laukun (pari kymppiä), joten varasimme tädin kanssa minulle taksin lähtöaamuksi.

Laukkuihin mahtumattomien tavaroiden postittamisen olimme suunnitelleet niin, että pyydämme alakerran tätejä soittamaan postin kuljetuspalveluun. Mutta mennessämme aulaan, eräs vaihtareista oli juuri odottamassa postin jamppaa hakemaan pakettejaan. Tarkistimme tädeiltä, tarvitsikohan meidän soittaa sinne uudestaan vai ängetäänkö samaan porukkaan, ja selvisimme ilman uutta soittoa. Postin jampan ilmestyessä paikalle, kysyimme voisimmeko samalla lähettää omat pakettimme, ja se oli ok. Olimme tapelleet muutaman päivän miettiessä, miten tarkasti lähetysselosteet piti merkitä. 'Merkitse tullia varten kaikki, mitä lähetät. Määrät ja painot kaikista, sekä hinta' ja tuskailimme miten tarkasti siihen pieneen tilaan piti eritellä jutut. Olimme molemmat luokitelleet hieman omaperäisellä systeemillä tavaramme, esimerkiksi merkitsin kimonotakit ja pari neuletakkia vain 'jackets'. Joka tapauksessa se menetelmä näytti toimivan, eikä postin tyyppikään ruvennut mussuttamaan asiasta. Meidän ei silti olisi näköjään tarvinut täyttää niitä lappuja etukäteen. Omat pakettini olivat yhteensä noin 20kg, ja lähettäminen maksoi noin satasen euroissa. Niitä tässä odotellaan vähän aikaa vielä (n. 2kk kestää Suomeen laivapostina).

Kuvien näpsiminen koululla myös ohjelmistossa

Olin ajatellut postittaa toisen pakettini 'printed matter' -lähetyksenä, josta joku vanhemmista opiskelijoista oli kertonut aikaisemmin. Eli siis painetut materiaalit menisivät halvemmalla kuin sekaposti. Olimme selvittäneet netistä, mitä siihen saisi laittaa, mutta itse päädyin lopulta käyttämään tavallista postia, että sain kaikki ylimääräiset tavarat tungettua pahvilaatikoihini mahdollisimman järkevästi. Magda siis aikoi käyttää printed matter -systeemiä omien kirjojensa ja tavaroidensa lähettämiseen, mutta kävikin ilmi, että painettuihin tavaroihin ei kuulunutkaan samaa tavaraa, mitä Magdalla oli paketissa. En kuollaksenikaan muista, mikä siinä oli väärin, mutta siinä vaiheessa suunnitelma vaihtui sitten tavalliseen pintapostiin.

Puhelimen kanssa ei oikeastaan tarvinut tehdä mitään ihmeellistä. Tällä kertaa Magdalla oli ongelmia, sillä viimeisen puhelinlaskun viime tingassa maksaminen ei näkynyt vielä AUn tilillä. Kanssamme asioinut virkailijatyttö oli mukavanoloinen, ja kysyttyään milloin lähdemme (= milloin sopimus pitää olla purettuna) ja vastattuamme 'huomenna' hän liioittelematta melkein putosi tuolilta. Magda joutui hakemaan kuitin maksusta, jolla aikaa kerkesin itse maksaa irtisanomismaksun (muut liittymäsopimukset kuin prepaidit tehdään yleensä kahdeksi vuodeksi, ja jos sitä ennen purkaa sopimuksen, joutuu maksamaan rangaistuksena maksun) ja jutustella mukavia. Pienen säätämisen jälkeen siis selvisimme takaisin toimittamaan muita asioitamme.

Kirjastokonna tuli myös sanomaan heippa <3

Siivous meni ihan hyvin, ja saimme lainata illalla roskiksen avainta (se oli siis auki normaalisti kello 6-10) päästäksemme eroon tavaroista. Huoneen lopputarkastus oli ehkä minuutin kestävä juttu. Harmittaa vain, kun jouduin heittämään hyviäkin tavaroita pois, kun en saanut diilattua niitä enää kenellekään :( Roskien lajittelupisteessämme olikin lopulta ihan järjetön määrä vielä kelvollista tavaraa, kun muitakin vaihtareita joutui luopumaan omista tavaroistaan.
Lähtöpäivän aamuna roskiksella oli jo kuudelta tavallista enemmän aktiviteettia, kun minä, Magda ja Dunja roudasimme vuorotellen viimeisiä roskiamme.

Lähdin sitten edeltä Nipporiin taksilla kahden laukkuni (jotka osoittautuivat 21kg + 22,9kg painaviksi – eli ihan hyvä idea se taksi) ja käsimatkatavaroideni kanssa. Minun piti tavata Nipporissa vielä Magda ja Dunja, ja päästyäni laiturille yleisöpuhelimen äärelle kysyin, missä he ovat. He olivat kuitenkin säätäneet laukkujensa kanssa (yksi jäi Ooyaman asemalle ja se piti hakea – onneksi laukku oli tallella, japanilaiseen tapaan), ja koska me olimme joka tapauksessa menossa eri terminaaleihin, sanoimme heipat ja lähdin junaan.

 

Jouduin odottelemaan hetken vuoroani check-iniin, ja turvatarkastuksesta selvittyäni minulla olikin juuri sopivasti aikaa ostaa viimeiset tuliaiset portin vieressä olevasta kaupasta, ja odotettuani ehkä kaksi minuuttia portit avattiin. Kone lähti hieman myöhässä, koska lähtöä odotti noin 15 konetta jonossa – kahden koneen päässä takana myös Magdan ja Dunjan kone, jonka spottasin juuri kääntyessämme kiitoradalle – eli näimme toisemme sittenkin vielä kentällä :D. En saanut nukuttua koneessa, joten katselin muutamat elokuvat ja sarjoja. Kone laskeutui kuitenkin vain kymmenisen minuuttia myöhässä Helsinki-Vantaalle, ja laukut sekä vastassa odottava isä löytyivät mainiosti. Matkalla autolle kerkesin kokemaan jo muutaman 'Hei, täällä puhuu joku suomea! - eikun niin..' -elämyksen.

Palattuani kerkesinkin vanhenemaan jopa päivän kotona, ja sitten suuntasin assaroimaan Turun kirjamessuille pariksi päivää. Kuukausi onkin sitten mennyt tässä mukavasti työnkuvanani kodinhengetär, leikkiessä kilpikonnan kanssa, kirjoitellessa kandia enemmän tai vähemmän aktiivisesti, tanssin parissa sekä järjestellessä tavaroita. Unohtamatta niiden kahden Japanista tulevan paketin odottamista.

Pitäisi varmaan taas jossain vaiheessa (tai pitäisi ja pitäisi – ei minua aseella sentään tarvitse uhata) lähteä käymään Japanissa treeneissä. Vielä toistaiseksi määrittelemättömässä tulevaisuudessa.

Kirjoittelen varmaan tänne taas, kunhan tästä kehkeytyy jotain aiheeseen liittyvää :)
Eli tässä vaiheessa kiitän kaikkia, jotka ovat jaksaneet lukea höpinöitäni.

Palataan ☆