Hajimemashite

Heips

Ajattelin pistää jonkinlaista matkapäiväkirjaa pystyyn Suurelta Matkaltani Itäisessä Kotimaassa, eli juttua tulevalta opiskeluvuodeltani Japanissa. En tiedä kiinnostavatko höpinäni muita kuin itseäni, mutta omaksi viihdykkeeksenihän minä tätä teenkin – eikun..

Huomenna suunnistan orientoitumaan Ochanomizun yliopistoon (お茶の水女子大学）, ja sen jälkeen alkaa tiukka opiskelu. Alkaakin tämä kahden päivän enemmän tai vähemmän hikikomorointi kyllästyttää.

4.10.

Saavuin siis eilen Naritan lentokentälle hyvien yöunien jälkeen. Selvisin aika nopeasti maahantulotoimenpiteistä, kuvastakaan ei tullut ilmeisesti yhtä hirveä kuin edellisestä, eivätkä tarkastajajampat pyytäneet edes avaamaan laukkua (saati nostamaan sitä siihen tarkasteltavaksi). Mikäs siinä. Selvisin myös laukkuineni JR:n Narita Expressiin, jolla huristelin Ikebukuroon. Tosin hätähousuna minä ja eräs random ilmeisesti-saksalainen mies olimme jo menossa junaan, kun siivooja tuli huutamaan meille että ei vielä, joten menimme takaisin ulkopuolelle pönöttämään.

  Ikebukurossa alkoi laukkujen kanssa säätäminen, kun suurista hauksistaan tunnettu allekirjoittanut bodasi 19,5kg tavaraa portaissa junaa vaihtaakseen. Olin jo kyllä oikean raiteen alla 10.31, mutta huomasin junan lähtevän 10.32. Luovutin jo ennen yrittämistä suosiolla, sillä laukkuni kanssa olisin portaita 'juostessa' enemmän muistuttanut vierivää kiveä joka ei sammaloidu vaan kerää itseensä kaiken mahdollisen, ja silloin aseman äänimerkki soi jo.

  Olin ajatellut perillä ottaa taksin, mutta tulin siihen tulokseen, että voin yhtä hyvin kävellä, sillä taksit eivät näköjään olleet aseman eteläpuolella, ja matka asuntolaan ei ollut pitkä. Löysin jopa perille, ja istuin vähän aikaa täyttelemässä lappusia. Jostain pamahti eräs taiwanilainen tyttö, jolla oli kiire kouluun, mutta kerkesi hieman näyttämään asuntolaa pikabrieffauksen kera.

  Kävin alakerrassa kyselemässä nettifirman edustajalta (joka selvästi oli kytistämässä uusia asukkeja, koska tuli juttelemaan jo heti kun istahdin aulaan lappuja täyttääkseni). Sopimuksen oikeastaan jo tehtyäni selvisi, että siinä vieressä oli toisenkin firman piste, mutta kyseiset eivät selvästikään olleet yhtä hyviä kytistäjiä. Tämä sentään kävi kokeilemassa huoneessa (erityisluvalla) sopiiko kaapeli tuohon pistokkeeseenkin ja diilasi piuhan samassa rytäkässä minulle.

  Kävin tekemässä ostoksia, ja tulin takaisin maisemareittiä kun kävelin vahingossa oikean risteyksen ohi. Kokeilin 'kierrä korttelin ympäri' -tekniikkaa (joka siis on yleensä aika riskialtista Japanissa, kun näissä tiesysteemeissä ei ole mitään logiikkaa..), ja aloin olla vähän jo 'missä minä olen', mutta sitten huomasin yhden rakennuksen, jonka varmasti olin nähnyt asuntolaan mennessä. Lähemmäs päästyäni tuttu rakennus osoittautui asuntolaksi..:D Tällä välin netti rupesi toimimaan.

  Vähän aikaa tietokonetta tutkittuani menin uudestaan vielä ostoksille. Loppuilta meni oikeastaan tässä pyöriessä ja papereita lukiessa (=pilkkimisessä). Uskaltauduin jopa käytävän toiselle puolelle suihkuun, vaikka meinasin vahingossa sammuttaa valot viereisen suihkukopin asukilta lähtiessäni. Onneksi osuin oikeaan katkaisimeen!

5.10.

Aamulla olin vähän vaiheessa vielä niin huonepuhelin soi. Pyysivät kuvaa johonkin asukasrekisteriin. Olin vähän hämmentynyt, ja hämmennyin lisää respan tädin kysyessä heti alkuun onko kaikki hyvin, joten keskusteluni osoitti sujuvaa kommunikointikykyä 'joo.., joo, joo, joo kaikki on kunnossa, joo, okei'. Menin viemään kuvan alas ja juttelin vähän aikaa. Alkoi huvittaa siinä vaiheessa, kun piti kirjoittaa 友人 (yuujin) ja piti vielä tarkistaa millä merkillä yuu kirjoitettiinkaan, ja täti sanoi tosissaan, että 'osaatpa hyvin, ai että kun kaikki opiskelevat kovasti'. Siinä vaiheessa alkoi hävettää.

 Lähdin käymään kaupungintalolla (tai miksikä sitä olisi hyvä kutsua kun seinässäkin luki City Hall) hoitamassa ulkomaalaisten rekisteröitymistä. Vuoronumerolappukone oli ovelassa paikassa ja mietin vähän aikaa onko sellaista ylipäätään olemassa, mutta löysin sen lopulta. Asioiminen sujui aika kivuttomasti, kun olin täyttänyt jo valmiiksi rekisterihakemuksen.

 Löysin paluumatkalla ruokakaupan, joten ostostelin muutamat tarvikkeet. Ulkona joku kiltin näköinen setä hymyili (oli tuijottanut kaupassa muutamaan otteeseen) ja toivotti hyviä päiviä, yllättyneenä tilanteesta hymyilin itse nätisti ja kumarsin pikaisesti. Palattuani huomasin, että paperipinossa ei ollutkaan väliaikaista rekisterilappua, jonka olin ajatellut siellä olevan. Tulin tulokseen, että pitäisi ehkä katsoa vähän tarkemmin juttuja.

 Järjestelin vihdoin kamoja kaappiin, ja ajattelin mennä kauppareissulle ostamaan jotain keittiövälineitä. Tosin avain oli hukassa. Pengoin 10 minuuttia. Kävi vanhanaikaisesti. Ovessa. Kaikista hauskinta asiassa on, että tullessani ulkoa olin säätänyt pussukoitten kanssa hankalasti, ja ajattelin vielä että täytyy nyt jotenkin ottaa se avain, vaikka osa tytöistä pitääkin sitä ovessa roikkumassa. Päivän terävyyspisteet nousussa.

  Toinen sadanjeninkauppa oli kiinni, ja toisessa ei ollut leikkuulautaa eikä keittiöveistä, joten en saanut ihan sitä mitä lähdin hakemaan. Ostin kuitenkin muuta hyödyllistä kuten paistilastan ja kulhon. Takaisintullessa katsoin pyykkihuoneen oveen ilmestynyttä lappua: siivousvuorot.
Suihkuhuoneen siivous \o/ Synttäriviikolla \o/

(jostain syystä heti alkoi soida päässä Tokion synttäribiisi ハッピバースデーィ素晴らしいーいいーいーいーいこの時をおーおーおーお・・juu, sehän siitä tulee).

  Myöhemmin tässä illalla ovelle koputettiin. Siellä oli joku tyttö joka kysyi olenko saanut jonkun tiedotteen tms. Olin että en, ja tyttö näytti melkein pelästyneeltä ja pyysi anteeksi häiriötä. Jatkoi sitten seuraavalle ovelle. Toivottavasti muut eivät olleet niin pelottavia :D

Täytyy tästä ruveta liukenemaan sänkyyn päin, säädän kuvia ja blogia myöhemmin.

 Yoroshiku onegaishimasu~

*M

The next blog might have small part in english as well. Might :P